Ihmeellinen Intia - Namaste!

Täällä sitä taas ollaan - maailmalla. Viimeiset kolme vuotta ovat kuluneet kuin siivillä New Yorkin hulinassa, opintojen ja töiden parissa. Syksyllä 2009 aloitin Master of International Affairs-opinnot New Yorkin The New School-yliopistossa, ja toukokuussa 2011 valmistuin maisteriksi Graduate Program of International Affairs-koulutusohjelmasta. Kesä 2011 kului Suomessa häävalmistelujen merkeissä, ja 30.7.2011 sanoin "I do" amerikkalaiselle aviomiehelleni Suomen kauniin kesän keskellä. Sitä ennen olimme tosin ehtineet harjoitella naimisiin menoa jo kertaalleen Manhattanin kaupungintalolla, missä menimme naimisiin virallisesti jo helmikuussa 2011 jotta saimme laitettua greencard-hakemuksen USAn maahanmuuttovirastoon ennen kuin opiskelijaviisumini meni umpeen. Minulle myönnettiin greencard, eli oleskelu- ja työlupa Amerikassa, heinäkuussa 2011. Greencard tarkoittaa käytännössä sitä, että saan asua Amerikassa lähestulkoon kuin amerikan kansalainen - voin opiskella, tehdä töitä, matkustella ja elellä maassa vapaasti. Ainoa iso ero oleskeluluvan haltijan ja kansalaisen välillä on se, että vain kansalaiset saavat äänestää kansallisissa vaaleissa, kuten presidentin vaaleissa. 

Viimeinen vuosi elokuusta 2011 lähtien on kulunut hyvin arkisissa merkeissä, joskin upeissa New Yorkin ja Brooklynin maisemissa. Olen ollut UNICEFin päämajalla töissä, Gender and Rights-nimisessä yksikössä, jossa olen pääasiassa työskennellyt tyttöjen ja naisten oikeuksiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvien asioiden parissa. Työ on ollut erittän antoisaa, kiinnostavaa ja haastavaa, mutta olen myös kaivannut niin sanottua "kenttätyötä" ja ihmisten parissa työskentelyä paljon. Aviomieheni Jacob perusti kahden muun henkilön kanssa Simpa Networks-nimisen yhtiönreilu vuosi sitten. Simpa toimii Bangaloressa, Intiassa, ja pyrkii tuomaan laadukkaita sekä ympäristöystävällisiä aurinkoenergialaitteita ja -teknologioita köyhien kuluttajien ulottuville, jotka perinteisesti käyttävät ympäristölle haitallista sekä kallista kerosiinia energiatarpeidensa tyydyttämiseen. Jacob on joutunut työnsä takia matkustamaan Intiaan useita kertoja viimeisen vuoden aikana, ja monesti matkat ovat kestäneet useita viikkoja, eikä jatkuva erossa oleminen tietysti ole kummallekaan mieluisaa. Jonkin aikaa asiaa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että tällä hetkellä paras tapa yhdistää kummankin uratoiveet, sekä asua samassa maassa, oli muutto Intiaan. Ja niinhän siinä sitten kävi.

Vietettyäni mukavan ja rentouttavan heinäkuun Suomessa ystävien ja perheen keskellä, saavuin Bangaloren kaupunkiin aikaisin eilen aamulla paikallista aikaa. Bangalore, paikallisella kannadan kielellä "Bengaluru") on Karnatakan osavaltion pääkaupunki (alla olevassa kartassa keltaisella merkitty osavaltio). Kahdeksan miljoonan asukkaan Bangalore on Intian kolmanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku on kasvanut huimalla 38% vauhdilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Bangalore tunnetaan maailmalla termillä "Silicon Valley of India", johtuen sen asemasta Intian suurimpana IT-palvelujen ja teknologian tuottajana. 

Ensivaikutelma Bangaloresta on samanlainen kuin Intiasta yleensä - kaoottinen, sekava, äänekäs, hallitsematon, likainen, värikäs, ainutlaatuinen. Olen käynyt Intiassa kerran aikaisemmin, vuonna 2008, mutta emme silloin käyneet Bangaloressa. Kaupunki on siis minulle uusi tuttavuus, vaikka maassa olenkin aikaisemmin vieraillut. Yhden päivän perusteella en vielä kovin voimakasta mielipidettä ole ehtinyt kaupungista muodostaa, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut ongelmitta. Asumme nyt mukavassa ja tilavassa "service apartment"-asunnossa, joka vuokrataan kalustettuna ja vuokraan kuuluu kaikki palvelut, kuten siivous, pyykkien pesu, internet (joka tosin ei toimi..), televisio, tiskaus, ym. Asunnon omistaa pariskunta, joka pyörittää Bangaloressa pientä Casa Piccola-guesthousea, jota vastapäätä asuinrakennuksemme on. Vuokraa maksamme enemmän kuin olisimme halunneet täällä maksaa - noin $900/kk, eli suunnilleen 720 euroa - mutta hintaan sisältyy kaikki palvelut, ja toistaiseksi kuumaa vettäkin on suihkussa riittänyt. Olemme kuitenkin löytäneet toisen asunnon, johon todennäköisesti muutamme syyskuussa. Tämä asunto on todella iso - kolme makuuhuonetta, keittiö, olohuone, kylpyhuone ja parveke - ja hinta huomattavasti halvempi, vain $540/kk. Asuinkompleksiin kuuluu myös uima-allas, sali ja tenniskenttä, joten odotamme uuteen asuntoon muuttoa varsin innoissamme. Kyseinen asunto ei tule kalustettuna, mutta voimme ostaa nykyiseltä asukkaalta lähes kaikki tarvittavat huonekalut hyvin huokeaan hintaan.

Oma työtilanteeni on vielä hieman "up in the air", niin sanotusti. Olen Intiassa nyt. ns. "entry visa"-viisumilla. Koska aviomiehelleni on myönnetty työviisumi, hänen vaimonaan minä saan tulla entry-viisumilla Intiaan puolisoni kanssa, mutta en saa tehdä ko. viisumilla palkkatöitä. Töitä saa tehdä ainoastaan työviisumilla, joka myönnetään työpaikkakohtaisesti, eli ennen työtarjousta ei työviisumiakaan voi hakea. Johtuen Intian melko korkeasta työttömyysasteesta, työviisumeita on tällä hetkellä melko hankalaa saada. Aion ainakin aluksi etsiä mielenkiintoisia, oman alani hommia vapaaehtois-pohjalta, ja katsoa sitten miten asiat etenevät. Olen sopinut jo muutamia tapaamisia kiinnostavien järjestöjen kanssa, joten katsotaan josko ne tapaamiset poikisivat jonkinlaisia hommia pian. Kauaa en jaksa paikoillani olla ilman mielekästä tekemistä, joten motivaation töiden löytämiseen on varsin korkealla, varsinkin kun Jacob, aviomieheni, on päivät töissä aamusta iltaan, eikä kotona yksin istuminen ole erityisen houkuttelevaa.

Yritän olla aktiivinen kirjoittelun kanssa Intia-seikkailumme ajan, ja päivittelen kuulumisia toivottavasti lähes viikottain. Kuvia en vielä ole hirveämmin ehtinyt ottaa, mutta laittelen niitäkin tänne mahdollisuuksien mukaan kunhan kuvamateriaalia kertyy.

Riskejä pitää elämässä ottaa, eihän sitä muuten tiedä, mitä kaikkea hienoa uusien ovien takana odottaa! Tämän oven takaa on toistaiseksi löytynyt uusia tuoksuja, ääniä, byrokratiaa, köyhyyttä ja vaurautta rinta rinnan, muutamia near death-kokemuksia auto-rikshawn kyydissä - ja paljon on vielä edessä! Tervetuloa matkalle mukaan.

Syksy.

Vaikka inhottava flunssa on iskenyt, olo on silti parempi kuin viikko sitten. Sain jotenkin kaiken tarvittavan tehtyä, ja vielä ajallaan. En tosin ole saanut esseitäni vielä takaisin, joten en tiedä kuinka hyvin tai huonosti lopulta suoriuduin, mutta ainakin kaikki on nyt tehty ja toistaiseksi olen pysynyt tahdissa mukana.. joten kuten.

Sateinen, tuulinen ja kolea syksy on saapunut ihan huomaamatta, ja sen mukana flunssakausi. Täällä flunssarokote on huomattavasti isompi keskustelunaihe kuin Suomessa, ja se jakaa ihmiset kahteen ryhmään. On niitä ihmisiä, jotka ottavat flunssarokotteen joka vuosi heti, kun se ilmestyy apteekkeihin. Sitten on niitä ihmisiä, jotka ovat usein kaikkia rokotteita vastaan, eivätkä missään nimessä suostu ottamaan flunssarokotetta. Nyt puhun siis siitä ihan tavallisesta flunssasta, en H1N1-rokotteesta.
Opiskelijoille flunssarokote maksaa 10 dollaria yliopiston terveysklinikalla, joten rahan takia rokotetta ei tarvitse jättää väliin. Itse en sitä ole vielä ottanut, pääasiassa sen takia että Suomessa en koskaan ole edes harkinnut flunssarokotteen ottamista (en edes tiedä onko sitä tarjolla muille kuin riskiryhmille..?). Nyt niiskutan, köhin ja aivastelen kotisohvalla, joten kenties ensi viikolla pitäisi marssia klinikalle ottamaan rokote, jotta loppusyksy sujuisi ilman flunssaa. Sairastaminen on rasittavaa, eikä siihen oikeasti olisi täällä aikaa.

Rokotteet ovat täällä kaiken kaikkiaan isompi keskustelunaihe kuin Suomessa, sillä monet ihmiset päättävät olla rokottamatta lapsiaan sivuoireiden pelossa. Useat uskovat, että flunssarokotteesta automaattisesti saa flunssan, koska joku kertoi ottaneensa rokotteen ja saaneensa flunssan sen seurauksena. Amerikassa on myös suuri rintama ihmisiä jotka uskovat, että lapsille annettavat rokotteet aiheuttavat autismia, minkä vuoksi koko ajan kasvava joukko vanhempia päättää olla rokottamatta lapsiaan esimerkiksi sikotautia, tuhkarokkoa ja vihurirokkoa vastaan. Keskustelu pyörii yksilön oikeuksien ja suuremman hyvän välillä - onko vanhemmalla oikeus kieltäytyä rokottamasta lastaan, vaikka lapsien rokottamatta jättäminen asettaa myös rokotetut lapset vaaraan? Lääkeyhtiöt tuovat jatkuvasti julkisuuteen uusia tutkimuksia jotka osoittavat, että rokotteiden ja autismin välillä ei ole minkäänlaista tieteellisesti todistettavaa yhteyttä, mutta rokotteita vastustavien joukko kasvaa koko ajan. Sillä välin, minä ajattelin mennä ottamaan sekä flunssarokotteen että H1N1-rokotteen heti kun se on tarjolla. Vaikka itse uskon, että lapsen rokottaminen on se ainoa oikea vaihtoehto eikä asiassa ole mitään epäselvää, täytyy kuitenkin muistaa että vanhemmat, jotka valitsevat olla rokottamatta lapsiaan uskovat tomivansa lapsensa parhaaksi. Tämäkään asia ei siis ole täysin mustavalkoinen.

Noh, se rokotteista. Tämä viikko oli ihana, koska kaksi vanhaa vaihtariystävää sattuivat olemaan New Yorkissa samaan aikana. Jessica on Australiasta, ja oli Brasiliassa samassa rotaryklubissa kuin minä, joten olimme Brasiliassa hyvin läheisiä. Cecily on amerikkalainen tyttö joka asuu nyt Coloradossa. Cecily saapui New Yorkiin viime viikon perjantaina, ja Jess lauantaina. Emme ole tavanneet seitsemään vuoteen, joten oli mahtavaa tavata tytöt näin monien vuosien jälkeen ja huomata, kuinka yhdessä oleminen oli aivan yhtä luonnollista ja helppoa kuin seitsemän vuotta sitten. Kävimme syömässä Brasilialaisessa ravintolassa Manhattanilla, vietimme päivän MoMassa ja kävimme läpi viimeisten seitsemän vuoden kuulumiset :) Jess työskentelee Republic of Everyone -nimisessä PR firmassa, joka auttaa erilaisia yhtiöitä kestävän kehityksen mukaisen toiminnan ylläpitämisessä ja vihreiden arvojen kehittämisessä, ja Cecily on opiskellut molekyylibiologiaa (!!) ja suunnittelee hankkivansa itselleen jossain vaiheessa PhD-tutkinnon.
New Yorkissa asuminen tuo monet ympäri maailmaa asuvat ihmiset lähemmäksi ja mahdollistaa ihanat jälleennäkemiset, joiden toteuttaminen on aikaisemmin ollut joko liian kallista tai liian aikaa vievää. Nyt suunnitelmiin kuuluu tietysti reissu Coloradon kauniisiin vuoristomaisemiin sekä Australian aurinkoon..

Varasin lennot Suomeen jouluksi, ja se tuntui ihanalta. Viihdyn täällä todella hyvin, olen tutustunut ihaniin ihmisiin, New York on mahtava ja opiskelu on haastavaa mutta samalla todella inspiroivaa ja innostavaa, mutta kotiin on silti aina ihana palata. New York on myös todella kiireinen ja kaoottinen, ja kun ajattelen että muutamien viikkojen päästä voin maata kotisohvalla oma kissa kainalossa ja syödä äidin ihania ruokia, en malta odottaa kotiin paluuta. Tietysti on myös hirveä ikävä kaikkia ystäviä siellä, enkä malta odottaa että pääsen viettämään aikaa rakkaiden kanssa. Suomen päässä odottaa myös muutama pikkumies ja pikkunainen, jotka tuntuvat kuvista päätellen kasvavan aivan kauheaa vauhtia!

Pikkusiskoni Jenni on parasta aikaa totuttelemassa Filippiinien kulttuuriin ja ilmastoon. Jenni matkusti Filippiineille kolmeksi kuukaudeksi suorittamaan yhden toimintaterapeutin opintoihin kuuluvista työharjoittelujaksoista paikalliseen lastenkotiin. Tästä johtuen en näe Jenniä jouluna, mikä on inhottavaa, mutta samalla olen siskostani kovin ylpeä, sillä tuollaiselle reissulle lähteminen ei ole mikään helppo homma. Nyt ehkä jollain tasolla ymmärrän, miltä vanhemmistani on tuntunut kun olen päättänyt suunnata reissuni maihin kuten Brasilia ja Kenia. Huomaan itse toivovani, että Jenni olisi lähtenyt työharjoitteluun vaikka Ruotsiin, jotta minun ei tarvitsisi huolehtia tulvista, kidnappauksista ja kapinallisryhmistä. Siitä huolimatta olen kuitenkin ennen kaikkea iloinen ja ylpeä isosisko, koska tiedän, että Jenniä odottaa upea ja ikimuistoinen kokemus joka on varmasti kaikkien haasteiden arvoinen.
Pikkusisko Lauran pääsen onneksi näkemään jouluna. Ikävä on jo iso. Laura, perheen tuleva korisuunnittelija, oli meistä kolmesta ainoa joka Tiirismaan kuvataidelinjan jälkeen päätti jatkaa taiteilijan uraa, ja onneksi niin, koska Laura on todella lahjakas. Laura opiskelee korusuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa, joten parin vuoden päästä voitte tilata kaikki korunne Lauralta. Minä ainakin tilaan, ja tietysti isosisko-alennuksella! Laura, olet ihana, vahva ja niin kovin rakas. On iso ikävä, ja pian nähdään.

Jacob lähti tänään viikon reissulle Nicaraguaan, joten nautiskelen omasta rauhasta kotosalla. Illemmalla olisi tiedossa juhlat opiskelutoverin kotona, ja onneksi flunssa tuntuu hellittäneen sen verran, että ei tarvitse jättää juhlia väliin. Halloween on viikon päästä, ja sitä ennen pitäisi keksiä asu ja hankkia se jostain.. ensimmäiset kurpitsat ilmestyivät talojen rappusille jo noin neljä viikkoa sitten. Halloween on täällä iso asia, ja valmistelut aloitetaan todella aikaisin. Nyt pitäisi saada puku hankittua pian, sillä pari päivää ennen halloweenia jonot pukuliikkeisiin alkavat kiertää kortteleita.. ei siis kannata jättää puvun hankkimista viimeiseen iltaan!

Laittakaahan terveisiä tänne, sillä haluan tietää mitä sinne puolelle maailmaa kuuluu! Opettelen yhä pysyttelemään New Yorkin tahdissa mukana, mutta tunnen oloni koko ajan kotoisammaksi ja paremmaksi. Oman paikan löytäminen vie aikaa, mutta pääasia on yrittää nauttia matkasta ja olla huolehtimatta liikaa määränpään saavuttamisesta.