Ihmeellinen Intia - Namaste!

Täällä sitä taas ollaan - maailmalla. Viimeiset kolme vuotta ovat kuluneet kuin siivillä New Yorkin hulinassa, opintojen ja töiden parissa. Syksyllä 2009 aloitin Master of International Affairs-opinnot New Yorkin The New School-yliopistossa, ja toukokuussa 2011 valmistuin maisteriksi Graduate Program of International Affairs-koulutusohjelmasta. Kesä 2011 kului Suomessa häävalmistelujen merkeissä, ja 30.7.2011 sanoin "I do" amerikkalaiselle aviomiehelleni Suomen kauniin kesän keskellä. Sitä ennen olimme tosin ehtineet harjoitella naimisiin menoa jo kertaalleen Manhattanin kaupungintalolla, missä menimme naimisiin virallisesti jo helmikuussa 2011 jotta saimme laitettua greencard-hakemuksen USAn maahanmuuttovirastoon ennen kuin opiskelijaviisumini meni umpeen. Minulle myönnettiin greencard, eli oleskelu- ja työlupa Amerikassa, heinäkuussa 2011. Greencard tarkoittaa käytännössä sitä, että saan asua Amerikassa lähestulkoon kuin amerikan kansalainen - voin opiskella, tehdä töitä, matkustella ja elellä maassa vapaasti. Ainoa iso ero oleskeluluvan haltijan ja kansalaisen välillä on se, että vain kansalaiset saavat äänestää kansallisissa vaaleissa, kuten presidentin vaaleissa. 

Viimeinen vuosi elokuusta 2011 lähtien on kulunut hyvin arkisissa merkeissä, joskin upeissa New Yorkin ja Brooklynin maisemissa. Olen ollut UNICEFin päämajalla töissä, Gender and Rights-nimisessä yksikössä, jossa olen pääasiassa työskennellyt tyttöjen ja naisten oikeuksiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvien asioiden parissa. Työ on ollut erittän antoisaa, kiinnostavaa ja haastavaa, mutta olen myös kaivannut niin sanottua "kenttätyötä" ja ihmisten parissa työskentelyä paljon. Aviomieheni Jacob perusti kahden muun henkilön kanssa Simpa Networks-nimisen yhtiönreilu vuosi sitten. Simpa toimii Bangaloressa, Intiassa, ja pyrkii tuomaan laadukkaita sekä ympäristöystävällisiä aurinkoenergialaitteita ja -teknologioita köyhien kuluttajien ulottuville, jotka perinteisesti käyttävät ympäristölle haitallista sekä kallista kerosiinia energiatarpeidensa tyydyttämiseen. Jacob on joutunut työnsä takia matkustamaan Intiaan useita kertoja viimeisen vuoden aikana, ja monesti matkat ovat kestäneet useita viikkoja, eikä jatkuva erossa oleminen tietysti ole kummallekaan mieluisaa. Jonkin aikaa asiaa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että tällä hetkellä paras tapa yhdistää kummankin uratoiveet, sekä asua samassa maassa, oli muutto Intiaan. Ja niinhän siinä sitten kävi.

Vietettyäni mukavan ja rentouttavan heinäkuun Suomessa ystävien ja perheen keskellä, saavuin Bangaloren kaupunkiin aikaisin eilen aamulla paikallista aikaa. Bangalore, paikallisella kannadan kielellä "Bengaluru") on Karnatakan osavaltion pääkaupunki (alla olevassa kartassa keltaisella merkitty osavaltio). Kahdeksan miljoonan asukkaan Bangalore on Intian kolmanneksi suurin kaupunki, jonka väkiluku on kasvanut huimalla 38% vauhdilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Bangalore tunnetaan maailmalla termillä "Silicon Valley of India", johtuen sen asemasta Intian suurimpana IT-palvelujen ja teknologian tuottajana. 

Ensivaikutelma Bangaloresta on samanlainen kuin Intiasta yleensä - kaoottinen, sekava, äänekäs, hallitsematon, likainen, värikäs, ainutlaatuinen. Olen käynyt Intiassa kerran aikaisemmin, vuonna 2008, mutta emme silloin käyneet Bangaloressa. Kaupunki on siis minulle uusi tuttavuus, vaikka maassa olenkin aikaisemmin vieraillut. Yhden päivän perusteella en vielä kovin voimakasta mielipidettä ole ehtinyt kaupungista muodostaa, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut ongelmitta. Asumme nyt mukavassa ja tilavassa "service apartment"-asunnossa, joka vuokrataan kalustettuna ja vuokraan kuuluu kaikki palvelut, kuten siivous, pyykkien pesu, internet (joka tosin ei toimi..), televisio, tiskaus, ym. Asunnon omistaa pariskunta, joka pyörittää Bangaloressa pientä Casa Piccola-guesthousea, jota vastapäätä asuinrakennuksemme on. Vuokraa maksamme enemmän kuin olisimme halunneet täällä maksaa - noin $900/kk, eli suunnilleen 720 euroa - mutta hintaan sisältyy kaikki palvelut, ja toistaiseksi kuumaa vettäkin on suihkussa riittänyt. Olemme kuitenkin löytäneet toisen asunnon, johon todennäköisesti muutamme syyskuussa. Tämä asunto on todella iso - kolme makuuhuonetta, keittiö, olohuone, kylpyhuone ja parveke - ja hinta huomattavasti halvempi, vain $540/kk. Asuinkompleksiin kuuluu myös uima-allas, sali ja tenniskenttä, joten odotamme uuteen asuntoon muuttoa varsin innoissamme. Kyseinen asunto ei tule kalustettuna, mutta voimme ostaa nykyiseltä asukkaalta lähes kaikki tarvittavat huonekalut hyvin huokeaan hintaan.

Oma työtilanteeni on vielä hieman "up in the air", niin sanotusti. Olen Intiassa nyt. ns. "entry visa"-viisumilla. Koska aviomiehelleni on myönnetty työviisumi, hänen vaimonaan minä saan tulla entry-viisumilla Intiaan puolisoni kanssa, mutta en saa tehdä ko. viisumilla palkkatöitä. Töitä saa tehdä ainoastaan työviisumilla, joka myönnetään työpaikkakohtaisesti, eli ennen työtarjousta ei työviisumiakaan voi hakea. Johtuen Intian melko korkeasta työttömyysasteesta, työviisumeita on tällä hetkellä melko hankalaa saada. Aion ainakin aluksi etsiä mielenkiintoisia, oman alani hommia vapaaehtois-pohjalta, ja katsoa sitten miten asiat etenevät. Olen sopinut jo muutamia tapaamisia kiinnostavien järjestöjen kanssa, joten katsotaan josko ne tapaamiset poikisivat jonkinlaisia hommia pian. Kauaa en jaksa paikoillani olla ilman mielekästä tekemistä, joten motivaation töiden löytämiseen on varsin korkealla, varsinkin kun Jacob, aviomieheni, on päivät töissä aamusta iltaan, eikä kotona yksin istuminen ole erityisen houkuttelevaa.

Yritän olla aktiivinen kirjoittelun kanssa Intia-seikkailumme ajan, ja päivittelen kuulumisia toivottavasti lähes viikottain. Kuvia en vielä ole hirveämmin ehtinyt ottaa, mutta laittelen niitäkin tänne mahdollisuuksien mukaan kunhan kuvamateriaalia kertyy.

Riskejä pitää elämässä ottaa, eihän sitä muuten tiedä, mitä kaikkea hienoa uusien ovien takana odottaa! Tämän oven takaa on toistaiseksi löytynyt uusia tuoksuja, ääniä, byrokratiaa, köyhyyttä ja vaurautta rinta rinnan, muutamia near death-kokemuksia auto-rikshawn kyydissä - ja paljon on vielä edessä! Tervetuloa matkalle mukaan.

Pekka Haavisto, homo, vai Pekka Haavisto, Ihminen?

Pekka Haaviston suosio ja pääsy toiselle kierrokselle yllätti monet, ja vielä pari kuukautta sitten harva suomalainen äänestäjä oli kiinnittänyt vihreiden presidenttiehdokkaaseen juurikaan huomiota. Nyt kaikki huomio on Haavistossa – Suomen homo-ehdokkaassa, isolla Hoolla. Mutta kumpi tuli ensin, homo-Haavisto, vain ihan vaan Pekka Haavisto, Ihminen.

Se, että Haavisto on pohjoismaiden ensimmäinen julkisesti homoseksuaali presidenttiehdokas on iso edistysaskel seksuaalivähemmistöille pohjoismaissa ja maailmalla. On myös hienoa, että Suomen kansa on mobilisoitunut presidenttiehdokkaan taakse aivan uudenlaisella innolla ja energialla.  Mutta onko sillä paljon puhutulla homoudella jotain tekemistä tämän innostuksen ja energian kanssa? Ei. Tai ainakin toivottavasti ei. Haaviston seksuaalisella suuntautumisella ei pitäisi olla mitään tekemistä hänen ehdokkuutensa kanssa. Homoseksuaalisuus ei tee Haavistosta sen parempaa tai huonompaa ehdokasta kuin heteroseksuaalisuus muista ehdokkaista. Huomio on takertunut Haaviston seksuaalisuuteen sekä mediassa että sosiaalisilla sivustoilla kuten Facebookissa, Twitterissä ja erinäisillä keskustelupalstoilla, vaikka tosiasiassa Haavistolla olisi tarjolla useita muita ominaisuuksia, joiden luulisi olevan äänestäjille kiinnostavampia ja oleellisempia kuin se paljon puhuttu homous. Haaviston seksuaalisuuden ja kumppanin ympärillä pyörivä kohu ja keskustelu vie huomiota pois asioista, jotka ovat presidenttiydelle ja äänestäjille huomattavasti ehdokkaan seksuaalisuutta tärkeämpiä.

Homopresidentti on ilmiö, joka saa kansan hereille. Perussuomalaisten tukijat ja konservatiivisemmat äänestäjät solvaavat Haavistoa, ja facebook täyttyy kauhistelevista keskusteluista ja kommenteista, sillä eihän "hinttaripresidentti" voi johtaa Suomea. Keskustelun toisessa ääripäässä vasemmalle nojaavat äänestäjät, nuoret ja vähemmistöjen oikeuksia puolustavat hehkuttavat Haaviston mahtavuutta, mutta harvoin ilman mainintaa ehdokkaan seksuaalisuudesta, koska olisihan se homopresidentti mahtava juttu. Kaiken meuhkaamisen keskellä yksi hyvin tärkeä ominaisuus Haavistossa unohtuu. Ennen homoutta, ennen presidenttiehdokkuutta, Haavisto - aivan kuten Niinistö, Soini tai Arhinmäki - on kuitenkin ihan vaan Ihminen. Ja mitä ilmeisemmin erittäin hyvä sellainen.

Haaviston seksuaalisuuden saama huomio osoittaa, kuinka kaukana me yhä olemme todella tasa-arvoisesta Suomesta. Niin kauan kun naiset ovat ensin naisia, tummaihoiset ensin tummaihoisia, vähemmistöt ensin vähemmistöjä, pakolaiset ensin pakolaisia ja homoseksuaalit ensin homoseksuaaleja, tasa-arvoista yhteiskuntaa ei ole saavutettu. Ihminen on aina ensin ihminen, ja ihmisenä tasa-arvoinen muiden kanssa. Haavistosta ei tulisi Suomelle mainio presidentti koska hän on homo, eikä myöskään siitä huolimatta, vaan sen vuoksi minkälainen hän on ihmisenä, ammattilaisena, poliitikkona, neuvottelijana. Kenenkään ei tulisi äänestää Haavistoa sen takia, että hän on homo – aivan kuin kenenkään ei tulisi myöskään jättää tukematta Haavistoa vain tämän ominaisuuden vuoksi. Tasa-arvo on ihmisten näkemistä ihmisinä, yksilöinä joita tulee kunnioittaa siitä huolimatta, että olemme keskenämme erilaisia. Homous ei ole Haaviston presidenttiehdokkuuden kannalta oleellista – tai sen ei ainakaan pitäisi olla, ei sen enempää kuin esimerkiksi sukupuolen tai ihonvärin. Kokemus, ammattitaito, diplomaattiset kyvyt, kansainvälinen osaaminen, maailmanpolitiikan tuntemus ja ennen kaikkea tahto ja taito muuttaa asioita parempaan suuntaan ovat presidenttiehdokkuuden kannalta oleellisia ominaisuuksia, eikä niistä millään ole minkään asteen yhteyttä ehdokkaan seksuaaliseen suuntautumiseen.

Haavisto on ihminen, ja kaiken saatavilla olevan tiedon perusteella varsin ammattitaitoinen, lahjakas, kokenut, hyvä ihminen. Nämä ovat syitä äänestää presidenttiä. Haaviston raudankova ulkopolitiikan tuntemus ja kokemukset kainsainvälisen politiikan areenalla, kadehdittavat neuvottelijan lahjat, kotimaan politiikan tuntemus, kokemukset YK:ssa sekä vilpitön halu rakentaa Suomesta parempaa yhteiskuntaa Suomalaisille sekä puolustaa ihmisoikeuksia ja ihmisten hyvinvointia muualla maailmassa tekevät Haavistosta ainutlaatuisen presidenttiehdokkaan. Presidenttikeskustelun tulisi keskittyä näihin asioihin - ei Haaviston seksuaalisuuteen, joka ei vaikuta hänen ammattitaitoonsa millään tavalla.

Innostus presidentinvaalien ja Haaviston ympärillä on hieno asia, ja Suomessa uusi ilmiö. Innostuksen tulisi kuitenkin keskittyä Haaviston oleellisiin meriitteihin, joita on enemmän kuin tarpeeksi. Annetaan sen homoseksuaalisuuden olla, ja äänestetään Suomen presidentiksi Ihmistä, ei ilmiötä.

Hyvää väkivallatonta päivää ja tulevaisuutta kaikille naisille ja tytöille!

Taitaa olla taas korkea aika kirjoitella kuulumisia näin Suomen kielellä. Syksy etenee kohti talvea New Yorkissa kovaa vauhtia, joskin lämpötila on täällä yhä suurimman osan ajasta +10 ja +15 asteen välillä. Luntahan ehti sataa jo reippaasti juuri ennen Halloweenia, mutta ei kuitenkaan niin paljoa että se olisi vuorokautta pidempään pysynyt valaisemassa pimeitä iltoja.

Arki on arkea New Yorkissakin, upeista puitteista huolimatta, ja tällä hetkellä elämä täällä on melkoisen tasaista ja rauhallista. Olen töissä UNICEFin päämajassa Manhattanilla, samassa paikassa jossa suoritin harjoittelujakson viime keväänä viimeisen lukukauteni aikana. Olen UNICEFin Gender, Rights and Civic Engagement –yksikössä, Gender-tiimissä. Tuo “gender”-termi on suomeksi hieman hankala eikä oikein käänny mitenkään luontevasti suomen kielelle, mutta työni on pääasiassa tyttöjen ja naisten oikeuksien sekä sukupuolten valise tasa-arvon edistämistä UNICEFin ohjelmamaissa. Tämä meidän “gender-tiimi” koostuu itseni lisäksi kahdesta henkilöstä, joten mistään suuresta porukasta ei siis ole kyse. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on niin kutsuttu “foundational strategy”, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikissa UNICEFin ohjelmissa ja kohdemaissa tapahtuvissa toiminnoissa tulisi aina olla mukana sukupuolten välisen tasa-arvon huomioon ottava komponentti. Toisin sanoen, ohjelmia suunniteltaessa on aina mietittävä ja selvitettävä, mikä on tyttöjen ja poikien tilanne kyseessä olevassa maassa esimerkiksi koulutuksen suhteen, ja UNICEFin toiminnan ja ohjelmien tulee ottaa huomioon eri sukupuolten erilaiset tarpeet sekä mahdollisesti erilainen lähtötilanne. Koulutuksen suhteen tytöt ovat usein lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin pojat esimerkiksi kulttuurisista tai uskonnollisista syistä, mutta on myös paljon maita, joissa pojat ovat heikommassa asemassa tyttöihin nähden, ja esimerkiksi pärjäävät keskimäärin huonommin opinnoissaan tai jättävät opinnot helpommin kesken kuin tytöt. Tyttöjen ja poikien erilainen asema, ja siitä johtuvat erilaiset tarpeet, tulisi siis ottaa huomioon kaikessa UNICEFin toiminnassa, oli kyse sitten koulutuksesta, terveyspalveluista, HIV/AIDS-palveluista, lastensuojelusta, väkivallan estämisestä, ihmisoikeuksista, tai mistä tahansa UNICEFin työn toiminnallisesta osa-alueesta.

Meidän päämajan gender-tiimi laatii ohjeistuksia ja työkaluja kenttätoimistoille, joiden avulla kentällä työskentelevien on helpompi pitää huolta siitä, että sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on osa kaikkea UNICEFin toimintaa. Tarvittaessa kirjoitamme puheita ja raportteja naisten ja tyttöjen tilanteesta eri henkilöille eri tilanteisiin, laadimme julkaisuja ja tiedotteita tyttöjen ja naisten oikeuksista eri puolilla maailmaa, ja satunnaisesti järjestämme paneelikeskusteluja ja muita tapahtumia päämajassa sekä UNICEFin muissa toimintamaissa. Työhön kuuluu siis paljon kirjoittamista, tutkimustyötä, raportointia ylemmille tahoille, ohjeistuksien laatimista ja kenttätoimistojen arviointia. Temaattisesti olen ehdottomasti itseäni kiinnostavalla alalla, mutta kaipaan jo takaisin kentälle ja enemmän “hands-on” hommiin. Tietokoneen edessä tulee nimittäin istuttua aivan liikaa…

Tämä työnkuvaus toimii aasinsiltana toiseen aiheeseen. Tänään on nimittäin vietetty YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Suomi sekä noin 186 YK:n jäsenmaata ovat ratifioineet YK;n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (onpa kökköinen nimi Suomeksi – alkuperäiseltä nimeltään Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination against Women, tai lyhyemmin, CEDAW). Suomi raportoi naisten ja tyttöjen tilanteesta CEDAW-Komitealle viimeksi vuonna 2008, jolloin Komitean vastine Suomen valtiolle nosti esiin useita ongelmia ja haasteita liittyen naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumiseen Suomessa. Yksi suurista huolenaiheista CEDAW-komitealle oli Suomessa esiintyvä väkivalta tyttöjä ja naisia kohtaan, sekä kotiväkivallan uhreina menehtyneiden naisten korkea määrä. Komitean mukaan Suomen valtiolla ei ole selkeää, määrätietoista suunnitelmaa väkivallan estämiseksi ja vähentämiseksi. CEDAW-komitea totesi myös kommenteissaan, että Komitea on huolissaan Suomalaisessa koulujärjestelmässä esiintyvästä seksuaalisesta väkivallasta ja häirinnästä, joiden uhreiksi tytöt joutuvat usein jo hyvin nuorina. Huolta aiheuttivat myös naisten ja miesten välinen, keskimäärin 20% suuruinen palkkaero ja naisten kohtaama syrjintä työelämässä, sekä nuorten tyttöjen keskuudessa lisääntyneet mielenterveysongelmat, kuten masennus, syömishäiriöt sekä runsas alkoholin ja muiden päihteiden käyttö.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole haaste vain kehitysmaille. Media uutisoi ahkerasti kunniamurhista lähi-idässä tai seksuaalisesta väkivallasta konfliktimaissa, mutta tasa-arvon saavuttamiseen on vielä pitkä matka lähes jokaisessa maailman kolkassa. Syrjintä on erilaista eri puolilla maailmaa, mutta sitä tapahtuu joka paikassa, ja joka päivä. Kotiväkivalta on Suomessa iso ongelma, ja usein liiallisesta alkoholin käytöstä johtuvat pahoinpitelyt ovat monelle naiselle päivittäistä arkea. Suomessa, kuten myös muissa länsimaissa, pahoinpitelijä on usein tuttu tai perheen jäsen. Naiset ja tytöt eivät ole vain pahoinpitelyjen uhreja, vaan nykyään myös kasvavassa määrin pahoinpitelijöitä – ja tytöt käyvät useammin toisten tyttöjen kuin poikien kimppuun. Huolimatta siitä, että Suomi on ollut naisten oikeuksien edellä kävijä jo vuosikymmeniä, tasa-arvosta ollaan monella tasolla vielä kaukana – ja sen saavuttamiseen vaaditaan koko suomalaista yhteiskuntaa, sekä kansalaisia että päättäjiä.

Naisten ja tyttöjen oikeuksien takaaminen ja tasa-arvon turvaaminen on meidän kaikkien yhteinen vastuu, eikä tasa-arvoa saavuteta “vahingossa” tai ilman todellista yritystä. Suomella on valtiona kaikki edellytykset naisten ja tyttöjen oikeuksien, turvallisuuden, terveyden, koulutuksen ja täysivaltaisen kansalaisuuden tukemiselle ja turvaamiselle. Väkivallalle on kuitenkin laitettava loppu – nyt. Suomalainen lainsäädäntö ja seksuaalisesta väkivallasta langetetut tuomiot olisivat naurettavia, jos tilanne ei olisi näin suunnattoman masentava. Kun talousrikoksesta tuomittu istuu vankilassa useita vuosia, jopa kymmeniä, raiskauksesta tuomittu pääsee Suomessa usein ehdollisella – jopa silloin, kun rikoksen uhri on ollut tekohetkellä alaikäinen. Kotiväkivalta on Suomessa jo niin yleistä, että siitä on alkanut muotoutua jo yhteiskunnallinen normi. Väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää, oli se sitten fyysistä, henkistä tai seksuaalista, eikä sitä tule sallia missään tilanteessa. Poliittisten päättäjien tehtävä on osoittaa, että Suomessa ei suvaita minkäänlaista naisiin tai tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää. Maailmanlaajuisesti tytöillä ja naisilla on vielä surullisen pitkä matka kuljettavana kohti väkivallatonta ja tasa-arvoista todellisuutta, mutta Suomella on mahdollisuus toimia tässä suunnannäyttäjänä. Nykytilanteen muuttaminen vaatii kuitenkin aktiivisuutta meiltä kaikilta: Pitäkää silmät avoinna ja käsi ojennettuna niitä kohti, jotka tarvitsevat apua. Uskaltakaa puhua ja nousta niitä vastaan, jotka käyttävät väkivaltaa toisia kohtaan. Pyytäkää apua silloin, kun itse tarvitsette sitä, älkääkä sietäkö minkäänlaista syrjintää tai pahoinpitelyä missään tilanteessa. Tasa-arvoisen ja väkivallattoman maailman ei tarvitse olla utopia. Hyvää väkivallatonta ja tasa-arvoista päivää, viikkoa, vuotta ja tulevaisuutta kaikille tytöille ja naisille!