Levoton mieli ja levottomat jalat

Olen nyt viettänyt Intiassa tasan kaksi viikkoa, ja arjen rutiinit alkavat pikkuhiljaa muodostua. Olen yrittänyt liikkua pitkin kaupunkia mahdollisimman paljon, jotta oppisin tuntemaan uuden kotikaupunkini paremmin. Pikkuhiljaa eri naapurustot ja alueet alkavatkin jo tulla tutummiksi. Tällä hetkellä haastavinta on tottua siihen, että en toistaiseksi tee töitä - olen tottunut olemaan jatkuvasti erittäin kiireinen, ja elämäntilanne jossa minulla ei itse asiassa ole muuta kuin vapaa-aikaa on minulle täysin vieras. Toisaalta, se on hyvä tilanne ainakin tässä alkuvaiheessa, sillä nyt minulla on hyvin aikaa totutella uuteen kaupunkiin, tutustua ihmisiin, opetella paikallisille tavoille, etsiä uusia kiinnostavia alueita ja kehitellä uusia harrastuksia - mutta samalla tilanne on stressaava ja ahdistava kiireestä nauttivalle ja melko urakeskeiselle ihmiselle.

Olen Intiassa tällä hetkellä ns. "entry visa"-nimisellä viisumilla. Aviomiehelläni on työviisumi, ja tämä entry visa mahdollistaa sen, että saan tulla mieheni kanssa Intiaan ja olla täällä yhtä kauan kuin hänen viisuminsa on voimassa - mutta en saa tehdä palkkatöitä. Työviisumin saaminen vaatii työtarjousta, ja minimipalkkavaatimus työviisumia varten on $25,000/vuosi - tämä on melko kova palkka maassa, jossa naisten keskipalkka on ylimmillään noin $10,000, ja yleensä jossain $5,000 paikkeilla (korkeaa koulutusta vaativilla, hyväpalkkaisilla aloilla). Todennäköistä on, että en voi Intiassa ollessamme tehdä palkkatöitä Intialaiselle työnantajalle.

Vapaaehtoistöitä voin toki tehdä, ja ainakin nyt aluksi, se onkin suunnitelmani. En osaa olla paikoillani kovin pitkään, ja haluan löytää kiinnostavaa, mielekästä tekemistä joka on myös ammatillisesti haastavaa ja järkevää. Olenkin ollut jo yhteydessä useampaan paikalliseen järjestöön ja sopinut tapaamisia muutaman kanssa keskustellakseni mahdollisuuksistani tehdä jonkinlaista yhteistyötä ko. järjestöjen kanssa. Yksi näistä on nimeltään IT for Change, joka pyrkii tuomaan nykyteknologian kaikkien, myös köyhien, Intialaisten ulottuville sekä hyödyntämään informaatioteknologioita sosiaalisen muutoksen, sukupuolten välisen tasa-arvon ja koulutuksen edistämisessä. Olen menossa käymään järjestön toimistolla huomenna, ja voin tapaamisen jälkeen kirjoitella enemmän siitä, minkälaisia hommia mahdollisesti tulen tekemään tälle järjestölle.

Teen myös tutkimus-, kirjoitus- ja editointi-hommia toiselle, Delhissä sijaitsevalle järjestölle, joka pyrkii luomaan köyhiin kyläyhteisöihin ns. "naisten tiloja" ja "woman resource zone"-alueita, joiden tarkoituksena on tarjota naisille mahdollisuus omien yhteisöjensä kehittämiseen ja parantamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Naisille tarjotaan ammatti-opetusta jonka tavoitteena on mahdollistaa jonkinlainen palkkaa tuottava toiminta yhteisöissä, mutta samalla myös parantaa kyläyhteisöjen ekologisuutta ja siisteyttä, sekä kannustaa asukkaita ympäristöystävällisempien elintapojen opetteluun.

Katsotaan, minkälaiseksi tämä uusi elämä Intiassa vielä muodostuu. En voi väittää eikö tämä työttömyys - joskin omaehtoinen sellainen - olisi hieman stressaavaa hyvin kiireisten vuosien jälkeen, mutta ehkä joskus on hyvä hieman rauhoittua ja opetella uudenlainen elämän rytmi. Näin ainakin väitän itselleni, jotta en stressaisi tilannetta liikaa..

Tässä vielä muutamia kuvia viime viikkojen varrelta. Muutamme nykyisestä asunnostamme ensi kuussa uuteen kämppään Koramangala-nimiselle alueelle, jonka jälkeen pääsemme vihdoin asettumaan kunnolla aloillemme tässä kaupungissa. Toiveissa olisi löytää pian mukava kuntosali, jooga-studio (ei pitäisi olla vaikeaa..) ja totutella uuteen naapurustoon. Laittelen kuvia meidän uudelta asuinalueelta sitten muuton jälkeen!

Auringonlasku nykyisen väliaikaisasunnon terassilta ihailtuna

Liikenne pysähtyy kun lehmät ylittävät tien - olenkin alkanut käyttää lehmiä apuvälineinä kun minun tarvitsee päästä suuresta, ruuhkaisesta tiestä yli aina, kun lehmiä sattuu sopivasti kohdalle. Kävelen tiestä yli lehmän rinnalla, ja pääsen turvallisesti tien toiselle puolen!

Katukuvaa nykyisen asuntomme lähistöltä

Päiväunilla auto-riksassa

Lehmät eivät juuri naapurustojen rajoja kunnioita - nämä rouvat tepastelivat tyytyväisesti erittäin  korkeatasoisella asuinalueella, ja ongelmitta parkkeerasivat itsensä nukkumaan pysäköityjen autojen väliin. 

Cuppa Café - uusi suosikkikahvilani Indira Nagar-nimisellä alueella.  Kirjoittelen tätäkin blogipäivistystä Cuppa-kahvilan sohvalla istuen.