Kuten suurin osa blogini lukijoista varmasti jo tietää, sain kunnian tavata tasavallan presidentti Tarja Halosen aikaisemmin tällä viikolla. Presidentti Halonen oli Columbian yliopistolla avaamassa "Celebrating 100 years of Women's Rights in Finland" -nimisen näyttelyn, joka esittelee naisten oikeuksien kehittymistä ja edistystä Suomessa viimeisten 100 vuoden aikana.
Presidentin tapaaminen itsessään oli tietysti upea kokemus. Halonen on tänäkin vuonna Forbes-lehden "100 Most Influencial Women"-listalla, sijalla 68. Ikävä tosiasia on, että enemmistö maailman naisista kokee yhä syrjintää, kaltoin kohtelua, ennakkoluuloja ja kohtuuttomia vaikeuksia vain ja ainoastaan sukupuolensa takia. Suomi on monessa suhteessa mallimaa naisten ja miesten välisen tasa-arvon suhteen, mutta meilläkään tilanne ei taida vielä olla täysin ihanteellinen. Naisen euro ei vieläkään ole täysi euro, monet naiset kokevat joutuvansa syrjinnän kohteeksi työnhakutilanteissa sukupuolensa takia, ja seksuaalirikosten määrä Suomessa on 2000-luvun aikana kasvanut surullisen tasaista tahtia. Vaikka miesten ja poikien seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole Suomessakaan tavatonta, tosiasia kuitenkin on, että suurimmassa osassa tapauksista seksuaalisen hyväksikäytön, parituksen, raiskauksen tai muun seksirikoksen uhri ja kohde on nainen. Suomessa käydään myös kiivasta keskustelua seksuaalirikoksista annetuista rangaistuksista ja erityisesti hämmentävän lyhyistä tuomioista, joita Itä-Suomen hovioikeus on langettanut lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
On selvää, että meilläkin riittää tällä saralla vielä paljon tekemistä. Suomessa tilanne on kuitenkin tällä hetkellä varsin positiivinen moneen muuhun maahan verrattuna. Halonen muistutti avajaispuheessaan kuulijoita siitä, että Suomessakin matka on ollut pitkä, ja meillä nykypäivän suomalaisnaisilla on syytä tuntea syvää kiitollisuutta edeltävien sukupolvien voimakkaita naisia kohtaan. Monet oikeudet ja etuudet, jotka minulle ja monille muille oman ikäluokkani tytöille ja naisille ovat itsestään selviä, ovat itse asiassa vielä melko tuoreita oikeuksia Suomessa. Suomalainen nainen sai lainmukaisen oikeuden valita oman sukunimen ja aviomiehen sukunimen välillä vasta vuonna 1985. Sitä ennen naisen oli naimisiin mentäessä otettava aviomiehen nimi, halusi hän tai ei. Äänioikeus suomalaisnaisilla on ollut jo yli 100 vuotta, vuodesta 1906 saakka, mistä on syytä olla ylpeä. Sen sijaan, uskokaa tai älkää, avioliitossa tapahtuva raiskaus on ollut lain silmissä rikos vasta 15 vuotta - vuodesta 1994 saakka.
Naisten oikeudet on ollut minulle ajankohtainen aihe viimeisen viikon ajan monesta syystä. Osallistuin kouluni järjestämään kaksipäiväiseen "Practices of Human Rights"-konferenssiin, ja ihmisoikeuksista puhuttaessa naisten ja tyttöjen oikeudet nousevat usein esiin omana erillisenä teemana. Sen lisäksi luen Conflict and Development kurssiani varten "Human Security Report 2005"-nimistä raporttia, joka käsittelee väkivaltaisia konflikteja ja sotia Kylmän Sodan jälkeisessä maailmassa. Ikävä kyllä, puhuttaessa väkivaltaisista konflikteista ja ns. "modernista sodankäynnistä", naisten ja tyttöjen tilanne maailmalla nousee myös esiin omana kokonaisuutenaan.
Tosiasia on, että maailman tytöillä ja naisilla ei mene hyvin. Syitä poikien ja naisten väliselle epätasa-arvolle on tietysti monia, ja syyt ovat usein kulttuurisidonnaisia. Patriarkaalisissa yhteiskunnissa poikia perinteisesti arvostetaan enemmän kuin tyttöjä. Taustalla voi olla myös uskonto. Monen suomalaisnaisen (ja miehen) mielestä Islamin sharia-laki on varmasti naisia alentava ja epätasa-arvoa kasvattava. On kuitenkin muistettava, että maailman naiset ovat erilaisia ja haluavat ja tarvitsevat eri asioita. Asiat, joita me pidämme itsestään selvänä naisten ja miesten välisen tasa-arvon kannalta, eivät välttämättä ole lainkaan yhtä tärkeitä toisenlaisessa kulttuurissa eläville naisille. On kuitenkin joitain asioita, joihin kaikilla maailman naisilla ja tytöillä tulisi olla yhtäläinen oikeus kotimaasta, uskonnosta ja kulttuuritaustasta riippumatta. Näitä oikeuksia, minun mielestäni, ovat esimerkiksi oikeus osallistua oman yhteiskunnan kehittämiseen ja päätöksentekoprosesseihin, oikeus terveelliseen ja turvalliseen elämään, oikeus opiskeluun ja töissä käyntiin, ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen.
Naisten ja tyttöjen raiskaaminen ja seksuaalinen halventaminen on tänä päivänä varsin yleisesti käytetty sodankäynnin muoto, eikä raiskauksen käyttö aseena konflikteissa ole uusi ilmiö. Naisten ja tyttöjen turvallisuuden takaaminen konfliktitilanteissa on kuitenkin vielä kaukana toivotuista tavoitteista, sillä tämän päivän konflikteissa yhä suurempi määrä sodan uhreista on siviilejä, ja siviileistä suurin osa naisia ja lapsia. Seksuaalisen hyväksikäytön uhrien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviot ovat synkkää luettavaa. Human Security -raportin esittämien lukujen mukaan satoja tuhansia naisia raiskattiin vuonna -37 Japanin hyökätessä Kiinan Nankingin kaupunkiin ja Venäjän hyökätessä Saksaan toisen maailmansodan loppuvaiheilla. 1994 tapahtuneen Ruandan kansanmurhan yhteydessä arviot seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen uhrien määrästä vaihtelevat 300 ja 500 tuhannen välillä. 2000-luvulla kymmeniä tuhansia naisia ja tyttöjä on raiskattu mm. Darfurissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Sitäkin surullisempaa luettavaa on raportointi YK:n rauhanturvajoukkojen ja humanitaaristen avustustyöntekijöiden syyllistymisestä raiskauksiin, seksuaaliseen ahdisteluun sekä prostituutioon esimerkiksi Liberiassa, Sierra Leonessa ja Kongossa.
Miehiä kuolee konflikteissa yhä enemmän kuin naisia. Eloonjääneet naiset ovat usein kuitenkin kärsineet sodan ja konfliktin aikana, ja sen seurauksena, sellaista väkivaltaa ja häpäisyä, että monen mielestä kuolema olisi kenties ollut kahdesta pahasta pienempi. Kun tuhannet miehet, ja usein nuoret pojat, katsovat oikeudekseen raiskata ja häpäistä satoja tuhansia naisia, nainen ei enää ole ihminen, vaan väline jonkin tavoitteen saavuttamiseksi.
En usko lainkaan, että suomalaisten tai muiden länsimaisten naisten tulisi tuntea syyllisyyttä niistä oikeuksista ja vapauksista, joita meillä tänä päivänä on. Niiden oikeuksien ja vapauksien eteen on tehty paljon työtä ja myös kärsitty. Minun mielestäni meidän oikeuksien ja vapauksien kunnioittaminen sekä niiden hyödyntäminen on ehdottomasti paras tapa osoittaa tukea ja kunnioitusta niille maailman naisille ja tytöille, jotka eivät vielä voi nauttia samoista oikeuksista ja vapauksista.
Niin kauan kun nainen on ensin Nainen, ja vasta toiseksi Ihminen, tasa-arvoa ei ole saavutettu. Naisten ja miesten psyykkiset ja fyysiset erot ovat tieteellinen tosiasia, eikä mielestäni ole tarpeellista tai asianmukaista yrittää väittää, että naiset ja miehet ovat täysin samanlaisia keskenään. Naisten ja miesten suurin yhtäläisyys on kuitenkin ihmisyys. Me emme ole eri rotua, ja universaalit ihmisoikeudet ovat yhtälailla naisten ja miesten syntymäoikeus, eikä niitä pitäisi erikseen joutua "ansaitsemaan" vain sen vuoksi, että syntyi naiseksi.
Hei Emmanen :D On ilo käydä lukemassa kuulumisia ja ajatuksiasi.Hienoa että olet päässyt opiskelun ja ennenkaikkea siinä onnistumisen makuun.Toivon että maailmassa olisi enemmänkin toisista ihisistä AIDOSTI välittäviä, lampöisiä ihmisiä, jotka haluavat hyvää ja ovat valmiita toimimaan sen puolesta...sellaisia niinkuin Sinä <3 Keep on smiling....;)
VastaaPoistat.Piia K ja Nooa myös *hali*