Neiti Kevät on tullut kaupunkiin

Päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää blogin aivan liian pitkän tauon jälkeen. Tänne kuuluu hyvää, vaikkakin elämä on tällä hetkellä kiireisempää kuin koskaan aikaisemmin. Se on hyvä ja huono asia - toisaalta, koen toimivani paremmin ja tuottavani parempia tuloksia stressin ja kiireen alla, mutta tietysti jossain kohtaa tulee raja vastaan. Hetkittäin se raja tuntuu olevan nyt melko lähellä, mutta toistaiseksi pää on kuitenkin pysynyt olkapäiden välissä ja järkikin on jotakuinkin tallella.

Kevät on saapunut New Yorkiin - ihan yllättäen ja puun takaa. Minä ja Jacob vietimme spring breakin Costa Rican upeissa, vehreissä maisemissa, ja pieni tauko kaiken kaaoksen keskellä tuli todella tarpeeseen. Suurin osa blogini lukijoista varmasti tietävät tämän jo, mutta sormuksen kanssahan sieltä Costa Rican rannoilta palattiin! Matka oli siis kaikin puolin onnistunut. Vietimme muutaman yön ystäväni Jaanan luona kaupungissa nimeltä Ciudad Colon, lähellä pääkaupunki San Joseta. Jaana työskentelee Costa Ricassa YK mandaatilla toimivalle Universidad por la Paz -yliopistolle. Vuokrasimme Jaanan mahtavien kontaktien ja kokemusten tukemana auton, mikä oli ehdottomasti hyvä päätös! Ajomatka Ciudad Colonista rannikolle Manuel Antonion kylään oli ihana, ajoimme upeiden, vihreiden vuorien halki kohti Tyyntä valtamerta. Rantalomailu oli tietenkin ihanaa, ihmiset todella ystävällisiä ja mukavia, ja matka sujui kaikin puolin täydellisesti. Tietysti tämä vasemmassa nimettömässä kimmeltelevä, konfliktivapaa ja kierrätetystä platinasta valmistettu sormus kruunasi kaiken.


En osannut odottaa kosintaa ollenkaan, vaikka tässä onkin yhdessä kuljettu jo yli kolme vuotta - Jacob on tehnyt hyvää työtä asian salaamisen kanssa ja saanut minut uskomaan, että kosintaa on turha odotella ihan lähiaikoina. Itse asiassa, kosintaa edeltävänä iltana aloitin aiheesta kunnon riidan, koska Jacob käyttäytyi oudosti kun aloitin keskustelun Jaanasta ja Vilistä, jotka menivät muutamia kuukausia sitten naimisiin ihanalla rannalla Costa Ricassa. No, Jacobhan tietysti käyttäytyi oudosti, koska istui siinä vastapäätä sormusrasia taskussa... Alkuperäinen suunnitelma oli ollut kosia vuoren rinteeseen rakennetussa ravintolassa, josta on upea näkymä merelle ja auringonlasku sieltä nähtynä on henkeäsalpaava. Kyseinen ravintola oli kuitenkin varattu yksityistilaisuudelle - Amerikkalainen pariskunta piti siellä 'harjoitusillallisensa' ennen seuraavan päivän rantahäitä! Seuraava ravintola oli rakennettu sota-ajan lentokoneeseen, joten Jacob ei kai kokenut että se olisi ollut sopiva ympäristö kosinnalle.. Siellä aloitin riidan Jacobin sitoutumisongelmista, ja illallisen jälkeen Jacob halusi mennä iltakävelylle rannalle - aikomuksena kosia siellä - mutta Emma -kiukkupussi oli yhä vihainen, ja puolessa välissä matkaa pakotin Jacobin ajamaan takaisin hotellille. Ups.

Seuraavana päivänä lähdimme ajamaan takaisin kohti San Joseta, ja matkalla pysähdyttiin ihanalla syrjäisellä rannalla nimeltä Playa Hermosa. Siellä se sitten tapahtui - meressä! Jacon oli yhden polven varassa vedessä, mitä en tietenkään tajunnut, joten viimeinen lause jonka sanoin ennen kosintaa oli "What the hell are you doing? Are you peeing in the ocean, Jacob??" Ups.. taas. No, ilmeisesti vastasin myöntävästi jossain vaiheessa :) Ainakin sormus on sormessa. Muistan että ensimmäinen 'will you marry me' -kysymystä seurannut lause minun suustani oli "Are you f***ing serious??!!'. älkää kysykö koska häät pidetään - kutsu tulee kyllä postissa. Tällä hetkellä ajatuksissa on kesä 2012.. mutta kuka tietää koska, ja missä, sitä sitten lopulta mennään naimisiin.

12 konfliktivapaata Kanadalaista timanttia, kierrätettyä platinaa. Täydellinenhän se on.. Kiitokset Miinalle ja Lauralle jotka antoivat Jacobille tukea sormuksen valinnassa :)

Lomalta piti kuitenkin lopulta palata takaisin kiireiseen, kaoottisen arkeen. Kolme kurssiani, Reading and making documentary, comparative development experience ja human rights & media pitävät minut kiireisenä, ja sen lisäksi opiskelen tietysti portugalia Brasiliaa varten, ja meidän IFP (International Field Program) ryhmä tapaa kerran, joskus kaksi viikossa. Olen myös todella kiireinen töiden kanssa tällä hetkellä, meidän koululla järjestetään Huhtikuun 26-28 iso konferenssi yhteistyössä UNICEFin kanssa, jonka parissa teen paljon töitä sillä Equity for Children-sivuston johtaja ja minun esimieheni, Alberto Minujin, on tämän vuotuisen kolmipäiväisen konferenssin kehittäjä ja johtaja. Adolescent Girls - Cornerstone of Society-konferenssiin odotetaan osallistujia yli 20 maasta, ja yksi pääpuhujista on Nicholas Kristof, Suomessa ei niin tunnettu mutta täällä erittäin kuuluisa New York Times kolumnisti, ihmisoikeusaktivisti ja Pulitzer voittaja. Tapahtumasta tulee varmasti mahtava, mutta sen organisoiminen on kaikkea muuta kuin kevyttä tai helppoa.

Kevät on saapunut - mutta talvi ei todellakaan ollut kevyt täälläkään, vaikka se ei ihan Pohjoismaiden talvien veroinen ollutkaan. Kun lunta satoi, sitä todella satoi, ja tämä kaupunki lamaantuu täysin kun lunta sataa edes pari senttiä, puolesta metristä puhumattakaan. New Yorkissa ei ole varsinaisia lumiauroja, joten kun lunta tulee tässä mittakaavassa, roska-autojen eteen kiinnitetään aura - mikä tarkoittaa sitä, että roskien kuljetus ei toimi ja roskapussikasat teiden varsilla vain kasvavat ja kasvavat. Olen nähnyt ihmisten hiihtävän keskellä Broadwayta ja lumilautailevan alas Columbian yliopiston kirjastorakennuksen portaita. Tänä talvena meillä oli kaksi lumipäivää (Snow Day), eli koulut suljetaan kokonaan lumen takia! Ei meillä Suomessa....

Lumi on kuitenkin poissa, ja ihana aurinkoinen kevätsää on saapunut. Viime viikolla lämpötila kipusi 26 asteeseen! Lämpötilan vaihtelut ovat kuitenkin melko suuria, joten aamulla voi lähteä ovesta melkein bikinit päällä, mutta illalla saa vielä käyttää paksua takkia kun aurinko laskee ja tuulet iskevät. Brooklyn on ihana keväällä - magnoliapuut kukkivat, kaikkialla alkaa olla virheää ja koko kaupunki on herännyt talviunilta.

Kevätlukukautta on enää kuukausi jäljellä, mikä on ensinnäkin uskomatonta, ja toiseksikin pelottavaa. Brasiliaan lähtö on ihan nurkan takana. Olin tänään vastaamassa uusien opiskelijoiden kysymyksiin ja kertomassa omista kokemuksistani opiskelijoille, jotka on juuri valittu meidän koulutusohjelmaan ja jotka aloittavat opintonsa ensi syksynä, olettaen että he valitsevat meidän yliopiston ja ohjelman. Tuntuu, että siitä ei ole kuin hetki, kun kiljuin ääneen työpaikallani Iitissä luettuani sähköpostin jossa kerrottiin että minut on hyväksytty yliopistoon. Vastahan ihan äskettäin istuin itse orientaatiotilaisuuksissa pyörällä päästäni ja jokseenkin kauhuissani. Tänään istuin kuitenkin lavalla, vakuuttamassa uusia opiskelijoita siitä että maisteriopinnot eivät välttämättä ole sosiaalisen elämän kuolema, että New York on turvallinen ja jopa ystävällinen kaupunki, ja neuvomassa missä kaupunginosissa kannattaa asua. Olen vieläkin pyörällä päästäni ja kauhuissani, mutta eri tavalla - hyvällä tavalla. On mukavaa yllättyä päivittäin jostain, on mukavaa jännittää koko ajan pikkuisen, ja on mahtavaa huomata kuinka asiat sujuvat, arvosanat ovat hyviä, kyvyt ja osaaminen kehittyvät, ja oma paikka alkaa pikkuhiljaa olla selvillä.

Isä, äiti ja Laura-sisko vierailivat täällä viikko sitten, mikä oli aivan ihanaa. Kaiken kiireen keskellä oli uskomattoman hienoa olla perheen kanssa, näyttää rakkaille New Yorkia ja omaa naapurustoa, ja tietysti nähdä taas itse kaikki ne turistikohteet joissa ei koskaan tule käytyä, nyt kun täällä oikeasti asuu. Perhettä on jo iso ikävä, erityisesti Jenni-siskoa jota en ole nähnyt sitten viime elokuun, mutta onneksi puhelin, skype, facebook ja sähköposti auttavat ikävää hieman. Tulen elokuussa taas Suomeen - ja elokuuhan on jo ihan kulman takana!
Seuraavaksi saan vieraiksi Katin ja Jennin, ihanaiset Oulun tyttöset joiden kanssa sain jakaa Kenian kokemukseni (ja joiden ansioista / syystä minä ja Jacob olemme yhdessä..).

Jacob on San Fransiscossa muutaman päivän, suuntaa sitten Yalen yliopistolle konferenssiin ja sieltä Washingtoniin. Kati ja Jenni tulevat Huhtikuun lopulla, lukukausi päättyy toukokuun 14. päivä, ja toukokuun 20. päivän tienoilla lennän Brasiliaan. Elämä on siis kiireistä molempien tahoilla. Jacob on perustamassa omaa yritystä kahden muun henkilön kanssa, joten paljon isoja asioita ja muutoksia on ilmassa. Pikkuhiljaa katselemme myös uutta, hieman isompaa asuntoa - ja ei, me emme suunnittele lapsia! Ei vielä. Jacobissa on tarpeeksi hoitamista.

Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta, Life is Good. In New York, there is nothing you can't do.