Töitä, koulua ja arkea - sitä on elämä New Yorkissa.

Koska en ole saanut kiukkuisia viestejä ja huomautuksia siitä, etten ole päivittänyt blogiani kuukausiin, oletan että suurin osa uskollisista lukijoista on jo menettänyt toivonsa minun suhteeni. Nyt olen kuitenkin saanut kevätlukukauden vauhtiin ja aikatauluni jossain määrin järkeviksi, ja vankka aikomukseni on kunnostautua blogin kirjoittamisen suhteen! Katsotaan kuinka todellisuudessa käy..

Syyslukukausi alkoi ja loppui ennen kuin ehdin kunnolla ymmärtää mitä elämässäni tapahtui. Nyt koen olevani jollakin tasolla varmempi itsestäni ja päätöksestäni tulla opiskelemaan tänne (ja maksaa siitä PALJON), mutta kasvaneesta itsevarmuudesta huolimatta olen yhä hyvin pyörällä päästäni lähes päivittäin. New York on yhä pelottava, joskin oudolla, kiehtovalla ja useimmiten hyvällä tavalla. Koen oloni kotoisaksi täällä, paikasta toiseen liikkuminen sujuu jo ongelmitta ja useimmiten löydän oikeaan paikkaan eksymättä matkalla, enkä ole kaivanut New Yorkin metrokarttaa laukustani useampaan kuukauteen! Oma New Yorkini on tosin kutistunut Park Slopen ja Union Squaren lähiympäristöihin – Park Slope on naapurusto jossa asun Brooklynissa, ja kampukseni on Union Squaren lähellä, 5^th Avenuen ja 6^th Avenuen välissä. Niin se vain on, että arki on arkea New Yorkissakin. Riennän aamulla mahdollisimman aikaisin töihin koululle, vietän päiväni siellä opiskelun ja työskentelyn parissa, ja tällä lukukaudella kaikki luentoni ovat ilta kahdeksasta kymmeneen tai puoli yhteentoista – olen siis kotona yhdentoista jälkeen illalla. Siinä ei paljoa jää aikaa nähtävyyksille ja kaupungista nauttimiselle, useimpina arkipäivinä en ehdi käydä ruokakaupassa. Viikonloppuisin vapaa-aikaa on teoriassa enemmän, mutta maisteriopiskelijan ikävä todellisuus on ainakin täällä se, että varsinaista vapaa-aikaa ei ole ikinä, sillä aina on tekemättömiä töitä, luettavia kirjoja, esseitä tai muita koulutehtäviä jotka vain odottavat jonossa vuoroaan. En muista koska olisin viimeksi kokenut olevani ‘on top of things’, kuten täällä sanotaan.

Tämä lukukausi on ehdottomasti kiireisempi ja haastavampi kuin edellinen, mutta samalla myös kiinnostavampi ja innostavampi. Pidän kursseistani kovasti, nyt vain yksi kolmesta kurssistani on ns. Pakollinen kurssi joka jokaisen täytyy suorittaa. Kaksi valinnaista kurssiani ovat Human Rights & Media ja Reading and Making Documentary. Ensimmäinen käsittelee nimensä mukaisesti ihmisoikeuksien ja median välistä suhdetta, ja jälkimmäisellä kurssilla opettelemme käsikirjoittamaan, kuvaamaan ja editoimaan 7-10 minuutin mittaisen lyhytdokumentin. Jos siitä tulee edes jossain määrin onnistunut, kenties pääsette vielä näkemään sen.. Kurssieni mediapainotteisuus johtuu osittain siitä, että ensi kesän Brasilian harjoittelu on vahvasti mediapainotteinen. Rio de Janeiron harjoitteluohjelman pääteema on Youth and Media, minkä vuoksi valitsin mediakursseja tälle lukukaudelle. Olen toistaiseksi ollut kursseihini erittäin tyytyväinen. Kolmas kurssini on nimeltään Comparative Development Experience, joka on jatkoa viime lukukauden Global Flows kurssille. CDE käsittelee erilaisia kehitysteorioita, talousteorioita ja niiden välistä suhdetta. Paljon kaavioita, laskelmia, käyriä ja kummallisia symboleita jotka kauhistuttavat minua hieman – mutta viime lukukaudella taloustiedon kurssi oli lopulta suosikkikurssini, joten yritän olla positiivisin mielin CDE-kurssinkin suhteen.

Näiden kolmen kurssin lisäksi opiskelen tällä lukukaudella portugalia, ja joka toinen keskiviikko kaikilla International Field Program –osallistujilla on ns. Field Program –seminaari, jonka tarkoituksena on valmistella meitä tulevaa ulkomaan harjoittelua varten. Osa seminaareista on maakohtaisia, jolloin tutustumme Brasilian historiaan ja kulttuuriin mm. musiikin, elokuvien ja dokumenttien kautta, ja osa seminaareista on yhteisiä kaikille harjoitteluun lähteville, kohdemaasta huolimatta.

Aloitin uuden työni tammikuun lopussa, ja alan pikkuhiljaa olla perillä sen kiemuroista. Tittelini on ‘website administrator’, joka ilmeisesti tarkoittaa ‘se joka tekee kaiken sen mitä kukaan muu ei ehdi/jaksa/halua/osaa tehdä’. Se ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia, sillä pääsen oppimaan paljon. Pääasiallinen tehtäväni on ylläpitää www.equityforchildren.org sivustoa, jonka on kehittänyt yksi koulutusohjelman professoreista. Kyseinen professori, Alberto Minujin, on myös työskennellyt vuosia UNICEFilla ja tekee yhä monenlaisia konsultointitöitä ja tutkimustyötä YK:lle.

Etsin sivustolle uutta materiaalia, kuvia, videoita ja artikkeleita, olen yhteydessä muihin lasten oikeuksien parissa työskenteleviin järjestöihin, mietin markkinointistrategioita, ja lauantaina lähden haastattelemaan Richard Mabalaa, miestä joka on työskennellyt vuosia Afrikassa, pääasiassa Tansaniassa erityisesti HIV/AIDS-positiivisten nuorten tyttöjen oikeuksien parissa. Huhtikuussa koulullamme järjestetään iso konferenssi yhteistyössä UNICEFin kanssa, teemana ‘Adolescent Girls – Cornerstone of Society: Building Evidence and Policies for Inclusive Societies”. Equity for Children vastaa koulumme puolelta konferenssin järjestämisestä, joten teen myös paljon töitä sen parissa.

Aikataulu on siis jokseenkin kiireinen.. mutta hyvällä tavalla. Nautin kaikesta mitä teen, ja vaikka epätoivo ja itsetunnon puute välillä iskeekin, pääasiassa koen pärjääväni suhteellisen hyvin. Ennen kaikkea koen olevani oikeassa paikassa, ja se on aina hyvä tunne.

Jacob on tällä hetkellä Keniassa, ja matkaa huomenna sieltä Intiaan – ja sitten Intiasta takaisin Keniaan. Kyllä toisten kelpaa. Onneksi tiedossa on yhteinen matka aurinkoon, vietämme minun spring break viikon Costa Ricassa! Reissu on edessä noin kolmen viikon päästä, ja pääsen samalla matkalla myös vierailemaan entisen työtoveri Jaanan luona. Olimme Jaanan kanssa Planilla samaan aikaan töissä, ja nykyään Jaana asuu ja työskentelee Costa Ricassa. Tiedossa on siis kaikin puolin ihana reissu, ja ennen kaikkea kaivattu loma auringossa!

Maaliskuun loppupuolella äiti, isä ja Laura-sisko tulevat vierailemaan New Yorkissa, mitä odotan innolla! Jenni-siskoa alkaa tosin olla sietämätön ikävä, sillä en nähnyt Jenniä jouluna ollenkaan, sisko kun huiteli Filippiineillä tekemässä työharjoittelua.. tiedä mistä on moisen matkustusinnon keksinyt. Kai se on tultava elokuussa Suomeen käymään suoraan Brasiliasta, muuten ikävä taitaa kasvaa ihan liian isoksi.

Siinä kai ne viimeisimmät kuulumiset täältä maailmankolkasta. New York on harmaa ja sateinen, pienikin määrä lunta saa kaupungin kaaokseen, ja olen jo täysin valmis kevään tuloon. En ole saanut aikaiseksi siirtää valokuvia vanhalta koneelta ihanalle uudelle macille, joten uusia kuvia tulee seuraavan blogipäivityksen yhteydessä.

Hieman toisenlaista blogia voi käydä lukaisemassa osoitteessa http://contextsjournal.com. Blogs-linkin alta kun hieman selailette, sieltä saattaa löytyä muutama allekirjoittaneen teksti. Photos-linkin alta löytyy myös joitain kuvia matkan varrelta.