Pekka Haavisto, homo, vai Pekka Haavisto, Ihminen?

Pekka Haaviston suosio ja pääsy toiselle kierrokselle yllätti monet, ja vielä pari kuukautta sitten harva suomalainen äänestäjä oli kiinnittänyt vihreiden presidenttiehdokkaaseen juurikaan huomiota. Nyt kaikki huomio on Haavistossa – Suomen homo-ehdokkaassa, isolla Hoolla. Mutta kumpi tuli ensin, homo-Haavisto, vain ihan vaan Pekka Haavisto, Ihminen.

Se, että Haavisto on pohjoismaiden ensimmäinen julkisesti homoseksuaali presidenttiehdokas on iso edistysaskel seksuaalivähemmistöille pohjoismaissa ja maailmalla. On myös hienoa, että Suomen kansa on mobilisoitunut presidenttiehdokkaan taakse aivan uudenlaisella innolla ja energialla.  Mutta onko sillä paljon puhutulla homoudella jotain tekemistä tämän innostuksen ja energian kanssa? Ei. Tai ainakin toivottavasti ei. Haaviston seksuaalisella suuntautumisella ei pitäisi olla mitään tekemistä hänen ehdokkuutensa kanssa. Homoseksuaalisuus ei tee Haavistosta sen parempaa tai huonompaa ehdokasta kuin heteroseksuaalisuus muista ehdokkaista. Huomio on takertunut Haaviston seksuaalisuuteen sekä mediassa että sosiaalisilla sivustoilla kuten Facebookissa, Twitterissä ja erinäisillä keskustelupalstoilla, vaikka tosiasiassa Haavistolla olisi tarjolla useita muita ominaisuuksia, joiden luulisi olevan äänestäjille kiinnostavampia ja oleellisempia kuin se paljon puhuttu homous. Haaviston seksuaalisuuden ja kumppanin ympärillä pyörivä kohu ja keskustelu vie huomiota pois asioista, jotka ovat presidenttiydelle ja äänestäjille huomattavasti ehdokkaan seksuaalisuutta tärkeämpiä.

Homopresidentti on ilmiö, joka saa kansan hereille. Perussuomalaisten tukijat ja konservatiivisemmat äänestäjät solvaavat Haavistoa, ja facebook täyttyy kauhistelevista keskusteluista ja kommenteista, sillä eihän "hinttaripresidentti" voi johtaa Suomea. Keskustelun toisessa ääripäässä vasemmalle nojaavat äänestäjät, nuoret ja vähemmistöjen oikeuksia puolustavat hehkuttavat Haaviston mahtavuutta, mutta harvoin ilman mainintaa ehdokkaan seksuaalisuudesta, koska olisihan se homopresidentti mahtava juttu. Kaiken meuhkaamisen keskellä yksi hyvin tärkeä ominaisuus Haavistossa unohtuu. Ennen homoutta, ennen presidenttiehdokkuutta, Haavisto - aivan kuten Niinistö, Soini tai Arhinmäki - on kuitenkin ihan vaan Ihminen. Ja mitä ilmeisemmin erittäin hyvä sellainen.

Haaviston seksuaalisuuden saama huomio osoittaa, kuinka kaukana me yhä olemme todella tasa-arvoisesta Suomesta. Niin kauan kun naiset ovat ensin naisia, tummaihoiset ensin tummaihoisia, vähemmistöt ensin vähemmistöjä, pakolaiset ensin pakolaisia ja homoseksuaalit ensin homoseksuaaleja, tasa-arvoista yhteiskuntaa ei ole saavutettu. Ihminen on aina ensin ihminen, ja ihmisenä tasa-arvoinen muiden kanssa. Haavistosta ei tulisi Suomelle mainio presidentti koska hän on homo, eikä myöskään siitä huolimatta, vaan sen vuoksi minkälainen hän on ihmisenä, ammattilaisena, poliitikkona, neuvottelijana. Kenenkään ei tulisi äänestää Haavistoa sen takia, että hän on homo – aivan kuin kenenkään ei tulisi myöskään jättää tukematta Haavistoa vain tämän ominaisuuden vuoksi. Tasa-arvo on ihmisten näkemistä ihmisinä, yksilöinä joita tulee kunnioittaa siitä huolimatta, että olemme keskenämme erilaisia. Homous ei ole Haaviston presidenttiehdokkuuden kannalta oleellista – tai sen ei ainakaan pitäisi olla, ei sen enempää kuin esimerkiksi sukupuolen tai ihonvärin. Kokemus, ammattitaito, diplomaattiset kyvyt, kansainvälinen osaaminen, maailmanpolitiikan tuntemus ja ennen kaikkea tahto ja taito muuttaa asioita parempaan suuntaan ovat presidenttiehdokkuuden kannalta oleellisia ominaisuuksia, eikä niistä millään ole minkään asteen yhteyttä ehdokkaan seksuaaliseen suuntautumiseen.

Haavisto on ihminen, ja kaiken saatavilla olevan tiedon perusteella varsin ammattitaitoinen, lahjakas, kokenut, hyvä ihminen. Nämä ovat syitä äänestää presidenttiä. Haaviston raudankova ulkopolitiikan tuntemus ja kokemukset kainsainvälisen politiikan areenalla, kadehdittavat neuvottelijan lahjat, kotimaan politiikan tuntemus, kokemukset YK:ssa sekä vilpitön halu rakentaa Suomesta parempaa yhteiskuntaa Suomalaisille sekä puolustaa ihmisoikeuksia ja ihmisten hyvinvointia muualla maailmassa tekevät Haavistosta ainutlaatuisen presidenttiehdokkaan. Presidenttikeskustelun tulisi keskittyä näihin asioihin - ei Haaviston seksuaalisuuteen, joka ei vaikuta hänen ammattitaitoonsa millään tavalla.

Innostus presidentinvaalien ja Haaviston ympärillä on hieno asia, ja Suomessa uusi ilmiö. Innostuksen tulisi kuitenkin keskittyä Haaviston oleellisiin meriitteihin, joita on enemmän kuin tarpeeksi. Annetaan sen homoseksuaalisuuden olla, ja äänestetään Suomen presidentiksi Ihmistä, ei ilmiötä.

Hyvää väkivallatonta päivää ja tulevaisuutta kaikille naisille ja tytöille!

Taitaa olla taas korkea aika kirjoitella kuulumisia näin Suomen kielellä. Syksy etenee kohti talvea New Yorkissa kovaa vauhtia, joskin lämpötila on täällä yhä suurimman osan ajasta +10 ja +15 asteen välillä. Luntahan ehti sataa jo reippaasti juuri ennen Halloweenia, mutta ei kuitenkaan niin paljoa että se olisi vuorokautta pidempään pysynyt valaisemassa pimeitä iltoja.

Arki on arkea New Yorkissakin, upeista puitteista huolimatta, ja tällä hetkellä elämä täällä on melkoisen tasaista ja rauhallista. Olen töissä UNICEFin päämajassa Manhattanilla, samassa paikassa jossa suoritin harjoittelujakson viime keväänä viimeisen lukukauteni aikana. Olen UNICEFin Gender, Rights and Civic Engagement –yksikössä, Gender-tiimissä. Tuo “gender”-termi on suomeksi hieman hankala eikä oikein käänny mitenkään luontevasti suomen kielelle, mutta työni on pääasiassa tyttöjen ja naisten oikeuksien sekä sukupuolten valise tasa-arvon edistämistä UNICEFin ohjelmamaissa. Tämä meidän “gender-tiimi” koostuu itseni lisäksi kahdesta henkilöstä, joten mistään suuresta porukasta ei siis ole kyse. Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on niin kutsuttu “foundational strategy”, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikissa UNICEFin ohjelmissa ja kohdemaissa tapahtuvissa toiminnoissa tulisi aina olla mukana sukupuolten välisen tasa-arvon huomioon ottava komponentti. Toisin sanoen, ohjelmia suunniteltaessa on aina mietittävä ja selvitettävä, mikä on tyttöjen ja poikien tilanne kyseessä olevassa maassa esimerkiksi koulutuksen suhteen, ja UNICEFin toiminnan ja ohjelmien tulee ottaa huomioon eri sukupuolten erilaiset tarpeet sekä mahdollisesti erilainen lähtötilanne. Koulutuksen suhteen tytöt ovat usein lähtökohtaisesti huonommassa asemassa kuin pojat esimerkiksi kulttuurisista tai uskonnollisista syistä, mutta on myös paljon maita, joissa pojat ovat heikommassa asemassa tyttöihin nähden, ja esimerkiksi pärjäävät keskimäärin huonommin opinnoissaan tai jättävät opinnot helpommin kesken kuin tytöt. Tyttöjen ja poikien erilainen asema, ja siitä johtuvat erilaiset tarpeet, tulisi siis ottaa huomioon kaikessa UNICEFin toiminnassa, oli kyse sitten koulutuksesta, terveyspalveluista, HIV/AIDS-palveluista, lastensuojelusta, väkivallan estämisestä, ihmisoikeuksista, tai mistä tahansa UNICEFin työn toiminnallisesta osa-alueesta.

Meidän päämajan gender-tiimi laatii ohjeistuksia ja työkaluja kenttätoimistoille, joiden avulla kentällä työskentelevien on helpompi pitää huolta siitä, että sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on osa kaikkea UNICEFin toimintaa. Tarvittaessa kirjoitamme puheita ja raportteja naisten ja tyttöjen tilanteesta eri henkilöille eri tilanteisiin, laadimme julkaisuja ja tiedotteita tyttöjen ja naisten oikeuksista eri puolilla maailmaa, ja satunnaisesti järjestämme paneelikeskusteluja ja muita tapahtumia päämajassa sekä UNICEFin muissa toimintamaissa. Työhön kuuluu siis paljon kirjoittamista, tutkimustyötä, raportointia ylemmille tahoille, ohjeistuksien laatimista ja kenttätoimistojen arviointia. Temaattisesti olen ehdottomasti itseäni kiinnostavalla alalla, mutta kaipaan jo takaisin kentälle ja enemmän “hands-on” hommiin. Tietokoneen edessä tulee nimittäin istuttua aivan liikaa…

Tämä työnkuvaus toimii aasinsiltana toiseen aiheeseen. Tänään on nimittäin vietetty YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Suomi sekä noin 186 YK:n jäsenmaata ovat ratifioineet YK;n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (onpa kökköinen nimi Suomeksi – alkuperäiseltä nimeltään Convention on the Elimination of All Forms of Discrimination against Women, tai lyhyemmin, CEDAW). Suomi raportoi naisten ja tyttöjen tilanteesta CEDAW-Komitealle viimeksi vuonna 2008, jolloin Komitean vastine Suomen valtiolle nosti esiin useita ongelmia ja haasteita liittyen naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumiseen Suomessa. Yksi suurista huolenaiheista CEDAW-komitealle oli Suomessa esiintyvä väkivalta tyttöjä ja naisia kohtaan, sekä kotiväkivallan uhreina menehtyneiden naisten korkea määrä. Komitean mukaan Suomen valtiolla ei ole selkeää, määrätietoista suunnitelmaa väkivallan estämiseksi ja vähentämiseksi. CEDAW-komitea totesi myös kommenteissaan, että Komitea on huolissaan Suomalaisessa koulujärjestelmässä esiintyvästä seksuaalisesta väkivallasta ja häirinnästä, joiden uhreiksi tytöt joutuvat usein jo hyvin nuorina. Huolta aiheuttivat myös naisten ja miesten välinen, keskimäärin 20% suuruinen palkkaero ja naisten kohtaama syrjintä työelämässä, sekä nuorten tyttöjen keskuudessa lisääntyneet mielenterveysongelmat, kuten masennus, syömishäiriöt sekä runsas alkoholin ja muiden päihteiden käyttö.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole haaste vain kehitysmaille. Media uutisoi ahkerasti kunniamurhista lähi-idässä tai seksuaalisesta väkivallasta konfliktimaissa, mutta tasa-arvon saavuttamiseen on vielä pitkä matka lähes jokaisessa maailman kolkassa. Syrjintä on erilaista eri puolilla maailmaa, mutta sitä tapahtuu joka paikassa, ja joka päivä. Kotiväkivalta on Suomessa iso ongelma, ja usein liiallisesta alkoholin käytöstä johtuvat pahoinpitelyt ovat monelle naiselle päivittäistä arkea. Suomessa, kuten myös muissa länsimaissa, pahoinpitelijä on usein tuttu tai perheen jäsen. Naiset ja tytöt eivät ole vain pahoinpitelyjen uhreja, vaan nykyään myös kasvavassa määrin pahoinpitelijöitä – ja tytöt käyvät useammin toisten tyttöjen kuin poikien kimppuun. Huolimatta siitä, että Suomi on ollut naisten oikeuksien edellä kävijä jo vuosikymmeniä, tasa-arvosta ollaan monella tasolla vielä kaukana – ja sen saavuttamiseen vaaditaan koko suomalaista yhteiskuntaa, sekä kansalaisia että päättäjiä.

Naisten ja tyttöjen oikeuksien takaaminen ja tasa-arvon turvaaminen on meidän kaikkien yhteinen vastuu, eikä tasa-arvoa saavuteta “vahingossa” tai ilman todellista yritystä. Suomella on valtiona kaikki edellytykset naisten ja tyttöjen oikeuksien, turvallisuuden, terveyden, koulutuksen ja täysivaltaisen kansalaisuuden tukemiselle ja turvaamiselle. Väkivallalle on kuitenkin laitettava loppu – nyt. Suomalainen lainsäädäntö ja seksuaalisesta väkivallasta langetetut tuomiot olisivat naurettavia, jos tilanne ei olisi näin suunnattoman masentava. Kun talousrikoksesta tuomittu istuu vankilassa useita vuosia, jopa kymmeniä, raiskauksesta tuomittu pääsee Suomessa usein ehdollisella – jopa silloin, kun rikoksen uhri on ollut tekohetkellä alaikäinen. Kotiväkivalta on Suomessa jo niin yleistä, että siitä on alkanut muotoutua jo yhteiskunnallinen normi. Väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää, oli se sitten fyysistä, henkistä tai seksuaalista, eikä sitä tule sallia missään tilanteessa. Poliittisten päättäjien tehtävä on osoittaa, että Suomessa ei suvaita minkäänlaista naisiin tai tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää. Maailmanlaajuisesti tytöillä ja naisilla on vielä surullisen pitkä matka kuljettavana kohti väkivallatonta ja tasa-arvoista todellisuutta, mutta Suomella on mahdollisuus toimia tässä suunnannäyttäjänä. Nykytilanteen muuttaminen vaatii kuitenkin aktiivisuutta meiltä kaikilta: Pitäkää silmät avoinna ja käsi ojennettuna niitä kohti, jotka tarvitsevat apua. Uskaltakaa puhua ja nousta niitä vastaan, jotka käyttävät väkivaltaa toisia kohtaan. Pyytäkää apua silloin, kun itse tarvitsette sitä, älkääkä sietäkö minkäänlaista syrjintää tai pahoinpitelyä missään tilanteessa. Tasa-arvoisen ja väkivallattoman maailman ei tarvitse olla utopia. Hyvää väkivallatonta ja tasa-arvoista päivää, viikkoa, vuotta ja tulevaisuutta kaikille tytöille ja naisille!

HS Mielipidekirjoitus: Suomen poliittinen ilmapiiri on muuttunut pelottavaksi

Julkaistu Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusosastolla sunnuntaina 9.10.2011 (teksti on allekirjoittaneen oma.)

Asun Yhdysvalloissa Amerikkalaisen aviomieheni kanssa ja työskentelen kehitysyhteistyön, ihmisoikeus- ja tasa-arvoasioiden parissa. Kaiken matkustelun ja ulkomailla asumisen keskellä juureni ovat kuitenkin aina olleet Suomessa ja olen aina ollut ylpeä kotimaastani ja yhteiskuntamme toimivuudesta. Viime aikoina ylpeyden tilalle on tullut pelko.


Suomi, jossa kansanedustajat viljelevät halventavia sanoja ja haluavat lakkauttaa Ylen koska se aivopesee kansalaisia monikulttuurisuuteen, jossa maahanmuuttajavastaisuus kasvaa, joka kymmenes Helsinkiläislapsi on lastensuojelun asiakas ja tyttöjen tekemien pahoinpitelyjen määrä on kaksinkertaistunut, tuntuu vieraalta Suomelta.

Kotimaani poliittinen ilmapiiri hämmentää ja pelottaa minua. Viha, suvaitsemattomuus, pelko ja rasismi tuntuvat olevan jokaisen uutislähteen etusivulla. Eriarvoisuus kasvaa, ja lasten ja nuorten pahoinvointi tuntuu pahenevan. Erilaisuudesta on tullut uhka, jolta Suomea tulee suojella. Monikulttuurisuus on kirosana. Kansanedustajat ovat tuoneet neekeri-sanan takaisin, vaikka se on Suomessa koettu loukkaavaksi ja rasistiseksi jo vuosikymmenien ajan, ja Halla-ahon sotilasjuntta-kommentti on kirvoittanut keskustelun sananvapaudesta ja Suomalaisten tyhmyydestä, kun eivät vitsiä ymmärrä. Ehkä minusta on tullut epäsuomalainen kaiken tämän ulkomailla vietetyn ajan seurauksena – mutta minä en todellakaan ymmärrä.

Suomi on ajanut ihmisoikeuksia ja kansalaisvapauksia vuosikymmenien ajan, ja tasa-arvoisuus on tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa. Siitä huolimatta tärkeimmät ihmisoikeusperiaatteet – tasa-arvo, kunnioitus, vapaus ja oikeudenmukaisuus – tuntuvat unohtuneen. Sananvapaus on toki sekä laissa että ihmisoikeussopimuksissa turvattu kansalaisoikeus, mutta sananvapautta on tulkittava muiden ihmisoikeuksien ja lakien yhteydessä. Toisia on kunnioitettava, vaikka mielipiteeseen ja sen julkilausumiseen onkin jokaisella oikeus. Suvaitsevaisuutta on edistettävä, sillä jokainen ihminen on tasa-arvoinen – kotimaasta, ihonväristä, etnisestä taustasta, seksuaalisuudesta, ja muista ominaisuuksista riippumatta. Sananvapaus ei oikeuta toisten loukkaamiseen, väkivaltaan kiihottamiseen tai syrjintään. Oikeuksien ja vapauksien mukana tulee vastuuta, ja aikuisten ihmisten, olivat he kansanedustajia tai eivät, tulisi ymmärtää tämä. On turha murjaista “vitsi” tai rasistinen kommentti neekereistä tai sotilasjuntista, ja syyttää sitten median epäreiluutta, suomalaisten jäykkyyttä ja sananvapauden rajoitusta. Maailman halla-ahojen ja hakkaraisten tulisi ymmärtää, että sanomisistaan joutuu vastuuseen, ja että neekeri- tai sotilasjunttavitsit eivät yksinkertaisesti naurata.

Pelkään minkälainen yhteiskunta minua, aviomiestäni, ja tulevia suomalais-amerikkalaisia lapsiamme odottaa, jos joskus muutamme takaisin. Sananvapaus on oikeus, jota tulee varjella – se ei ole oikeutus typerälle, ajattelemattomalle ja loukkaavalle käytökselle. Kunnioitus, suvaitsevaisuus ja toisista huolehtiminen ovat perusarvoja, joita tulee vaalia kotona, kouluissa, mediassa, ja politiikassa. Ne vapaudet ja oikeudet jotka meille suomalaisina ja maailman kansalaisina on annettu kuuluvat tasa-arvoisesti kaikille. Niin kuuluu myös vastuu, joka tulee näiden oikeuksien ja vapauksien mukana.