Hogi Bartini - I go and I come! Kokemuksia kielimuurista ja kommunikointieroista

Upsista. Niin on taas useampi kuukausi vierähtänyt salakavalasti ja huomaamatta, ja mitä vähemmän Intiassa eloa on jäljellä, sitä nopeammin päivät ja viikot vain katoavat jonnekin. Olemme nyt asustelleet Bangaloressa noin kahdeksan kuukautta, ja niihin kuukausiin on mahtunut kyllä sekä riemua että raivoa, tunneskaalan yhdestä ääripäästä toiseen. Ulkomailla asuminen on aina melkoista vuoristorataa, enemmän kuin elämä tutussa kotimaassa, missä ihmisten käyttäytymistä osaa ennakoida, ja asiat hoidetaan tavalla johon on vuosien saatossa ja kyseisen kulttuurin keskellä kasvaessa ehtinyt tottua. Ulkomailla asiat eivät aina mene ihan niin kuin Strömsössä, ja usein sitä löytää itsensä tilanteesta jota ei ainoastaan osannut ennakoida, mutta jossa ei myöskään oikein tiedä miten toimia. Näitä tilanteita tulee vastaan päivittäin, ruokakaupassa, pankkitilia avatessa, rahaa nostaessa, auto-riksha kuskin kanssa tinkiessä. Joskus ongelmana on kielimuuri, ja joskus kommunikointimuuri - vaikka sama kieli löytyisikin, asiat tehdään eri maissa ja kulttuureissa eri tavalla, ja se, mikä itselle tuntuisi loogiselta ja luonnolliselta ei ehkä olekaan sitä toisessa maassa. Kommunikointi on eri maissa hyvin erilaista, ja kun suomalaisena on tottunut siihen, että sanotaan mitä tarkoitetaan ja että mitään piilomerkityksiä tarvitsee harvemmin ihmisten sanomisista hakea, Intiassa paikallisen kommunikoinnin opettelu ja ymmärtäminen onkin helpommin sanottu kuin tehty - silloinkin, kun kyse ei ole varsinaisesti kielimuurista.

Itselle hankalin ja turhauttavin asia täällä on varmaan ollut kärsivällisyyden opettelu. Intia ei usein ole se kaikkein loogisin ja järjestelmällisin maa, ja oma suoraviivainen suomi-asenteeni siihen, miten asiat tulisi hoitaa, ei aina istu täkäläiseen tekemisen malliin ollenkaan. Paikallisen kommunikaatio-tyylin opettelu on myös ollut haastavaa. Intialaiset eivät juuri ikinä sano "ei" mihinkään, mikä johtuu kulttuurista ja kohteliaisuus-syistä - Kieltäytyminen on epäkohteliasta, joten kun Intialaiselta kysyy onko joku mahdollista, tai voisivatko he tehdä jotakin tai auttaa jossakin asiassa, vastaus on lähes poikkeuksetta hyvin vakaa "kyllä", "toki" tai "yritän parhaani" - mutta tämä ei tarkoita sitä, että asia tulee oikeasti hoidettua, tai että kukaan edes yrittää saada kyseistä asiaa hoidettua. Olemme huomanneet tämän esimerkiksi odotellessamme putkimiestä päiväkausia, soitettuamme pankkiin kun emme päässeet päiväkausiin nettipankkiimme (pankin vastaus: asia korjataan samana päivänä. Ei korjattu. Eikä seuraavanakaan.. tai sitä seuraavana), ja odotettuamme puolitoista viikkoa, että talomme isännoitsijä vihdoin kutsui paikalle ammattimiehen poistamaan noin 5000 mehiläisen pesän, joka oli yhtenä aamuna ilmestynyt makuuhuoneemme ikkunan ulkopuolelle. Kaikissa näissä tilanteissa, meille tietysti sanottiin että "totta kai kutsumme putkimiehen!", "tietysti korjaamme nettipankki-kirjautumisen!", ja "mehiläispesä on poissa huomiseen mennessä!" - toisin kävi.

Näissä tilanteissa on helppo turhautua, sillä usein asioiden haluaisi hoituvan nopeasti ja vaivatta. Olemme esimerkiksi nyt olleet kohta kaksi päivää ilman juoksevaa vettä, emmekä tiedä milloin vettä taas mahtaa hanasta tulla. Olemme tietysti kysyneet asiasta - ja vastaus oli vakuuttava "Yes madam, tomorrow! Water back tomorrow, no problem!". Tämä saattaa tarkoittaa että vettä tulee huomenna - tai ehkä ensi viikolla. Olemme oppineet alistumaan kohtaloomme. Kun emme päässeet nettipankkiimme, olimme jo myohässä vuokran maksun kanssa, eikä tilanne vain korjaantunut. Mehiläispesä esti meitä menemästä parvekkeelle viikkoon, emmekä tietenkään voineet pitää ikkunoita auki - ja kun asunnossa ei ole ilmastointia, ja ulkolämpötila alkaa olla +35 asteen tienoilla, pieni tuulenvire olisi tietysti ihan mukava.

Kyllä nämä kaikki tilanteet kuitenkin lopulta korjaantuivat. Putkimies ilmestyi yllättäen yhtenä aamuna, pankista soitettiin että ongelma on korjattu, ja mehiläispesäkin katosi. Vettä hanastamme ei tällä hetkellä vieläkään tule, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu. Toiset ongelmat ovat tietysti kiireellisempiä kuin toiset, mutta sen Intia on opettanut, että joissain tilanteissa hotkyily ei vain auta, ja että joskus "kyllä" tarkoittaakin "ei", ja toisin päin. Asiat tehdään maassa maan tavalla, eikä yksi puhiseva ja puhkuva suomalaislikka sitä mihinkään muuta. On turha ajaa omaa verenpainetta taivaisiin kun asiat eivät suju ihan toivotulla tavalla, sillä niin käy väistämättä hyvin usein. Usein ne asiat, mitkä aluksi tuntuvat itselle jotenkin kamalan tärkeiltä tai suurilta, eivät ehkä aina olekaan ihan niin isoja ongelmia. Toivon, että saan ainakin palasen tätä Intialaista asennetta ja suhtautumista tuotua mukanani, sitten kun täältä lähdemme.

Olen myös oppinut, että Intiassa ei koskaan varsinaisesti "lähdetä pois",  tai sanota "hyvästi", eikä edes "bye bye" tai "hei hei" . Lähteminen ilman viitteitä paluuaikeista tuo huonoa onnea, joten Intiassa lähtemiseen liitetään aina maininta paluusta. Esimerkiksi paikallisella kannadan kielellä, paikalta poistuttaessa sanotaan "Hogi bartini", joka englanniksi käännettynä tarkoittaa "I go and I come", eli "minä menen pois ja tulen takaisin". Hindiksi sanotaan usein: "Baad me milan hain", joka taas tarkoittaa "we shall meet again", tai "me tulemme tapaamaan uudestaan". Lähtemiseen liittyy siis aina ajatus paluusta , mikä on mielestäni jotenkin kovin runollista ja myös lohduttavaa. Vaikka lähden nyt pois, tulen vielä joskus takaisin.

Uusien kommunikaatiotapojen ja kielien oppiminen on haastavaa ja jännittävää, mutta suomalaista suorasukaisuutta on kuitenkin ikävä - sitä, että "ei" tarkoittaa "ei", ja "kyllä" tarkoittaa "kyllä", että ei tarvisi arvuutella mitä se toinen nyt oikeasti tarkoittaa, vaan sanottaisi ihan suoraan niin kuin asiat on. Mutta maassa maan tavalla - ja kyllä sitä paikallistakin kommunikointia oppii lopulta ymmärtämään, kunhan pitää silmät, korvat ja mielen avoinna! 

Hogi Bartini - I go and I come!

Eunukkeja, muuttopuuhia ja ihanan ystävän vierailu!

Huppista, taas on kuukausi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta! Viimeiseen kuukauteen on kuitenkin mahtunut uuteen työhön sopeutuminen, muutto edellisestä väliaikaisesta asunnosta nykyiseen pysyvään, Suomalaisen ystävän viikon mittainen vierailu, sekä viikonloppureissut Keralan osavaltioon Kochin kaupunkiin, sekä Tamil Nadun osavaltioon Pondicherryn kaupunkiin - ei täällä siis ole laiskoteltu, vaikka kirjoittamiseen onkin tullut taukoa!

Uusi työ on alkanut mukavasti, ja erityisen iloinen ja onnellinen olen uudesta tiimistäni. Lähikollegani Neeru, Srinidhi ja Saurabh (kaksi ensimmäistä tyttöjä, jälkimmäinen poika) ovat aivan mahtavia tyyppejä, joiden kanssa tulee työskentelyn lisäksi vitsailtua, naurettua, pelleiltyä, juoruttua - ja mikä parhainta, Intialaisten ystävien myötä saan aivan uudenlaisia näkökulmia erilaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin ilmiöihin Intiassa. Kun näen, koen tai kuulen jotain erikoista tai kummallista, kysyn seuraavana päivänä ensimmäisenä töissä uusilta kavereiltani mistä kokemassani tilanteessa oli kyse. Esimerkiksi, pari viikkoa sitten eräästä liikkeestä ulos tullessani minut piiritti neljän nuoren miehen joukkio - mutta nämä miehet olivatkin pukeutuneet naisten sareihin, heillä oli pitkät hiukset, ja voimakas meikki. Miehet (naiset?) puhuivat kovaan ääneen paikallisella kielellä, tulivat hyvin lähelle, ja selvästi halusivat rahaa. En tällä kertaa ollut rahan anto-tuulella, ja yritin päästä jatkamaan matkaani mahdollisimman pian puskemalla joukkiosta läpi, jolloin yksi miehistä tarttui laukkuni hihnaan. En kokenut, että hän varsinaisesti yritti viedä laukkua tai varastaa mitään, vaan lähinnä pysäyttää matkantekoni, mutta kiukuspäissäni sähähdin muutaman kirosanan sekä suomeksi että englanniksi, ja yhtäkkiä sihisimme toinen toisillemme herjauksia suomeksi, englanniksi, ja ilmeisesti kannadaksi, joka on Karnatakan osavaltion kieli. Sain jatkettua matkaa puhisten ja kiukkuisena, mutta kenties ennen kaikkea hämmentyneenä - ja, seuraavana päivänä työpaikalla kysyin työkavereilta, mistä tilanteessa oikein oli kyse.

Noh - minulle selvisi, että näitä naisiksi pukeutuneita miehiä kutsutaan täällä termillä "Hijra" - he ovat syntyneet miehiksi, mutta pukeutuvat ja käyttäytyvät kuin naiset, ja joissan tapauksissa myös hakeutuvat joko sukupuolielinten poisto-operaatioon tai sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Hijroja kutsutaan myös eunukeiksi, vaikka termi ei varsinaisesti monen Hijran kohdalla täysin osuva olekaan. Hijrat, kuten sukupuolivähemmistöt monissa maissa, kokevat etelä-Aasiassa voimakasta syrjintää ja elävä usein pääasiassa yhteisöissä, jotka koostuvat vain Hijroista. Monet ajautuvat prostituutioon ansaitakseen elantonsa. Hijroihin liittyy täällä kuitenkin paljon uskomuksia, ja usein paikalliset päätyvät antamaan hijroille rahaa kirouksien pelossa. On siis melko todennäköistä, että minut on kyllä nyt kirottu - mutta olenpahan samalla oppinut taas jotain uutta. Hijrojen huono kohtelu Intialaisessa yhteiskunnassa on monen asian summa, mutta toisaalta varmasti myös noidankehä - heitä syrjitään seksuaalisen suuntautumisen lisäksi Hijrojen erittäin agressiivisen, seksuaalisen ja muiden ihmisten nolaamiseen tähtäävän käytöksen vuoksi, mutta toisaalta jatkuva syrjintä ja Hijroihin kohdistuva väkivalta varmasti myös vain ruokkii heidän agressiivista ja häiritsevää käyttäytymistään. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien eteen työskentelevät järjestöt ajavat Hijrojen oikeuksia ja yrittävät saada Etelä-Aasialaisia yhteiskuntia tunnistamaan Hijrat "kolmantena sukupuolena" - mutta matka Hijrojen, ja toki myös muiden sukupuolivähemmistöjen, hyväksymiseen yhteiskunnan täysivaltaisina ja tasa-arvoisina jäseninä on epäilemättä vielä pitkä ja kivinen.

Noh, Hijra-kokemukseni lisäksi olen viettänyt viimeisen kuukauden myös muuttopuuhissa. Muutimme entisestä väliaikaisesta asunnosta pysyvään, meille aivan turhan suureen asuntoon Raheja Residency-nimiseen kerrostalokompleksiin, joka koostuu viidestä suuresta kerrostalorakennuksesta. Asuntomme koostuu kolmesta isosta makuuhuoneesta joissa on kaikissa oma kylpyhuone, olohuoneesta, keittiöstä sekä isosta parvekkeesta - tilasta ei siis ole puutetta. Meillä ei vain ole juurikaan ollut aikaa kalustaa asuntoa, joten tällä hetkellä täällä on sohva, pöytä, kaksi toimistotuolia, patja lattialla, ja sänky vierashuoneessa. Pesänrakennus on siis vielä hieman kesken..

Syyskuun ensimmäisen viikonlopun vietimme Keralan osavaltiossa, Kochin kaupungissa. Jacobin ystävä yliopisto-ajoilta vietti Kochissa kihlajaisjuhliaan. Sekä tämä ystävä, Paul, että hänen kihlattunsa Elsa, ovat sukujuuriltaan Intialaisia, joskin Paul on syntynyt ja elänyt Amerikassa, ja Elsa taas viettänyt suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Qatarissa. Kihlajaisjuhlat olivat vaatimattomat TUHANNEN hengen kekkerit, ja kihlajaisparin rooli tapahtumassa oli lähinnä toimia valokuvalavasteena - kristillisessä kirkossa suoritetun seremonian jälkeen tuhatpäinen vieraslauma siirtyi erilliseen juhlatilaan, jonka jälkeen Paul ja Elsa istuivat suurella lavalla lähes viisi tuntia, jotta valokuvaaja ja videokuvaaja saivat otoksia pariskunnasta joka ikisen juhlavieraan rinnalla. Meille kerrottiinkin, että Intiassa kihlajaiset, ja usein myös häät, menevät täysin valokuvaajan ehdoilla - kirkossa seurasin hämmentyneenä, kuinka valokuvaaja avustajineen marssivat reippaasti alttarialueelle kesken seremonian siirtämään kolmea seremoniaa suorittanutta pappia parempiin asemiin kuvien kannalta. Kukaan muu ei tuntunut olevan tästä moksiskaan, ja siunaus jatkoi keskeytyksestä huolimatta - papit uusilla paikoillaan.

Paulin ja Elsan kihlajaisissa - Emma hieman Intialaisemmassa vaatetuksessa,
Jacob tällä kertaa perinteisessä kauluspaidassa..

Paul ja Elsa valokuvattavana - viiden tunnin ajan, ilman vessa-
tai ruokataukoja..

Fort Kochi on tunnettu Kiinalaisista Kalastusverkoista,
joita rannalla on vieri vieressä

Tuore kookosvesi on paras nesteyttäjä
+35 asteen helteessä!

Viime viikolla saimme ensimmäisen vierailijan Suomesta. Läheinen ystäväni osti Stockmannin hulluilta päiviltä keväällä lennot Intiaan, ja on nyt täällä reissaamassa itsekseen kolmen viikon ajan. Hän on pitkä, vaaleahipiäinen, kaunis blondi, ja kun kuulin matkasuunnitelmista, mietin kauhuissani että olikohan Intia se paras matkakohde yksin reissaavalle vaalealle naiselle - mutta toistaiseksi reissu on tuntunut sujuneen vallan hyvin! Ennen Bangaloreen päätymistä ystäväni oli ehtinyt tutustua hieman Delhiin sekä käydä tarkastamassa Intian kuuluisimman nähtävyyden, Taj Mahalin, joka sijaitsee pohjoisemmassa Agran osavaltiossa - ja josta hän sitten reippaasti matkasi tänne etelämpään Bangaloreen junalla noin 37 tuntia. Aikamoinen sissi!

Koska Bangalore ei ole varsinainen turistikohde, eikä täällä ole ulkomaan vierailijalle ihan hirveästi näkemistä, päätimme tehdä viikonloppureissun Tamil Nadun osavaltiossa sijaitsevaan Pondicherry-nimiseen kaupunkiin. Pondicherry on Ranskan entinen siirtomaakaupunki, jossa Ranskan vallan ajoilta on jäänyt muistoksi kaupunginosa jota kutsutaan nimellä "French Quarters" - Ranskalais-kortteli. Alue on täynnä vanhoja, huvilamaisia, kauniita kivirakennuksia, ja kaduilla on vielä ranskankieliset nimet. Kaupunki on Bengalin lahden rannalla, mutta varsinaista rantaa Pondicherryssä ei ikävä kyllä ole.

Matkaa Bangaloresta Pondicherryyn kertyy noin 320 kilometriä, jonka päätimme taittaa mukavasti matkatoimiston kautta varatulla, ammattikuskilla varustetulla sekä ilmastoidulla (!) autolla. Intian teillä ja ruuhkissa matkaan saatiin autosta huolimatta kulumaan noin kahdeksan tuntia - bussilla reissu olisi varmasti kestänyt sitäkin pidempään. Vietimme Pondicherryssä kaksi yötä, ja yövyimme upeassa, entisöidyssä ranskalaishotellissa nimeltä Hotel de L'Orient, jonka arkkitehtuuri, sisustus ja tunnelma hurmasi meidät kaikki.

Bengalin Lahti ja hedelmäkärry

Ystävät on ihania - ja rakkaat vierailijat piristävät
aina arkea!

Hotel De L'Orient, Pondicherry

Monsuunisade saapumassa Bengalin lahden yli

Pondicherryssä on helppo hymyillä - kiitos kuvaajalle mainiosta otoksesta!

Vierailimme myös Auroville-nimisessä kylässä, joka perustettiin 1960-luvun lopulla Intiaan matkustaneen ranskalaisnaisen, Mirra Alfassan, toimesta. Alfassa tuli Intiaan 1900-luvun alkupuolella liittyäkseen Sri Aurobindo-nimisen gurun ja hengellisen johtajan seuraajiin, ja Auribindon vetäydyttyä viettämään hiljaiseloa 1920-luvun lopulla, Alfassa perusti hänen nimeään kantavan Ashramin Aurobindon seuraajille. 1968 Alfassa perusti virallisesti Aurovillen - yhteisön, jonka tarkoituksena oli edistää suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa, ja tuoda yhteen samanhenkisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa, jotka yhdessä pystyisivät rakentamaan harmonisempaa, oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa maailmaa. Alfassa totesi Aurovillestä ensimmäisessä virallisessa tiedotteessaan seuraavasti:

Auroville is meant to be a universal town where men and women of all countries are able to live in peace and progressive harmony, above all creeds, all politics and all nationalities. The purpose of Auroville is to realize human unity.

Noh - ei se nyt ehkä ihan näin mennyt, ja "The Mother" nimellä tunnettu Alfassa on siirtynyt tuonpuoleiseen 1973. Auroville on kuitenkin yhä olemassa, ja kyläyhteisön väkiluku on tänä päivänä noin 2000 henkeä, joista noin puolet ovat Intialaisia, ja loput edustavat yli 40 kansalaisuutta. Kylässä voi vierailla, ja Auroville pyörittää vierailijoille infopistettä, kahvilaa sekä tietysti kauppaa, josta voi ostaa paikallisten tekemiä käsityötuotteita - ja itse asiassa melko käypään hintaan. Kaikken kummallisin osa Aurovilleä on Matrimandir - keskellä isoa aukiota oleva, jumalattoman kokoinen, kultainen pallo, jonka sisälle paikalliset menevät "rauhoittumaan" ja "keskittymään". Vierailijoita Matrimandirin sisälle ei lasketa, sillä vain Aurovilleen tosissaan asumaan muuttaneet henkilöt saavat mennä tämän kummallisen kultaisen pallon sisälle etsimään kai jonkinlaista valaistumista tai sisäistä rauhaa. Kultamöhkäleen sisällä roikkuu myös ilmeisesti jättimäinen kristallipallo, johon auringonvalo pääsee osumaan ja luomaan Matrimandirin sisälle kultaisen, kirkkaan hehkun. Kauempaa tarkasteltuna Matrimandir näyttää lähinnä keskelle vihreää peltoa laskeutuneelta 80-luvun avaruusalukselta - mutta hei, uskomuksensa kullakin - mikäpä minä olen toisia arvostelemaan.

Matrimandir - ja kaksi Suomalaista neitokaista.

Matrimandir - Aka Mother Ship.

Maisemaa Aurovillessä

Paluumatkalla Pondicherrystä Bangaloreen pysähdyimme vielä ihastelemaan Gingee Fort-nimistä vanhaa linnoitusta, joka on yksi Tamil Nadun vanhimpia, ja viimeisimpiä, linnoitusrakennelmia. Johtuen aikataulusta, sekä noin 35 asteen helteestä, emme kuitenkaan kivunneet toista sataa rappusta vuoren rinnettä ylös linnoituksen huipulle, vaan tyydyimme ihastelemaan maisemia, rakennelmia sekä aluetta asuttavaa apina-yhteisöä rappusten ensimmäiseltä tasanteelta. Maisemat olivat siltäkin korkeudelta melko henkeä salpaavat, joten joskus on ehkä vielä palattava kipuamaan ihan huipulle saakka.

Äiti-apina ja vauva-apina <3 td="td">

Maisemia Gingee Linnoituksen portailta

Gingee Fort - ja kiitos taas kuvaajalle!

Palasimme Bangaloreen maanantaina, tiistai oli sopivasti pyhäpäivä (Mahatma Gandhin syntymäpäivä), ja keskiviikkona palasinkin sitten töihin. Ystäväni jatkoi matkaansa kohti Keralan rantoja tänään, ja me olemme viettäneet kotosalla rauhallista perjantai-iltaa. Huominen onkin taas lakkopäivä täällä meidän Karnatakan osavaltiossa, mikä tarkoittaa sitä että klo 18 saakka kaupat ovat kiinni, ravintolat suljettu, julkinen liikenne ei kulje, ja kaduilla saattaa olla mielenosoituksia. Tällä kertaa lakko johtuu Karnatakan ja Tamil Nadun osavaltioiden välisestä vesikiistasta - osavaltioiden halki virtaava, Suomalaisittain oikein herttaisen nimen omaava Kaveri-joki, on ollut kiistan aihe osavaltioiden välillä jo yli sadan vuoden ajan, ja 2000-luvun puolella kiistaan on liitetty mukaan myös Keralan osavaltio, sekä Pondicherryn kaupunki. Kiistassa on kyse siitä, kuinka suureen vesimäärään osavaltioilla sekä Pondicherryllä on oikeus, eikä lopputulokseen olla vieläkään päästy. Muutama viikko sitten Intian pääministeri määräsi Karnatakan osavaltiota luovuttamaan erittäin suuren määrän Kaveri-joesta saatua vettä Tamil Nadulle, johon Karnataka vastasi uhmaamalla päätöstä. Joki on siis padottu, ja Karnatakan osavaltion viranomaiset vastaavat veden laskemisesta Tamil Nadun puolelle. Paikallinen tuomari uhkasi Karnatakan osavaltiota jatkotoimilla ja sakkorangaistuksilla, jos vettä ei luovutettaisi Tamil Nadulle, jonka seurauksena pato avattiin ja veden päästäminen Tamil Nadun puolelle on aloitettu - mikä taas aiheutti protesteja, lakkoilua ja levottomuuksia täällä Karnatakan puolella. Huominen lakko johtuu siis juurikin tästä, ja jatkoa on varmasti odotettavissa ellei tilanteeseen keksitä jonkinlaista kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua.. mikä on melko epätodennäköistä.

Elämä Intiassa jatkuu siis tapahtumarikkaana, ja uusia seikkailuja on varmasti edessä vielä monta. Kirjoituksien aiheista ei siis varmastikaan tule puutetta - toivottavasti lukijat pysyvät matkassa mukana!

Turistinähtävyyksiä ja uusi työpaikka

Paljon on taas ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa, ja viikot vailla velvollisuuksia taitavat olla taas joksikin aikaa historiaa! Keskustelu aikaisemmin mainitsemani IT for Change-järjestön kanssa sujui hyvin, ja muutama päivä vierailuni jälkeen järjestöstä soitettiin ja imoitettiin, että he haluaisivat tarjota minulle töitä. Aloitan siis tiistaina työt, ja ainakin aluksi tulen työskentelemään Gender is Citizenship-nimisen projektin parissa. Tämä projekt pyrkii tutkimaan naisten asemaa ja erilaisia rooleja nykypäivän informaatio- ja teknologia-yhteiskunnassa, sekä luomaan uudenlaista feminismi-lähtöistä tutkimustietoa ja teoriaa naisten, sukupuolten välisen tasa-arvon ja informaatioteknologian välisistä suhteista ja keskinäisistä vaikutuksista. Tulen työskentelemään IT for Change-järjestöllä useiden eri projektien parissa, ja toimenkuvani tarkentuu ajan kuluessa, mutta ainakin aluksi työni keskittyy tutkimuksen tekoon, kirjoittamiseen, kirjallisuuskatsauksiin, sekä kenttätyöskentelyyn järjestön erinäisten projektien parissa. Varmasti on sanomattakin selvää, että olen tästä mahdollisuudesta ja haasteesta erittäin innoissani, ja uskon että kokemus tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen ja haastava!

Kuluneen viikon aikana ehdin tutustua hieman uuden kotikaupunkini nähtävyyksiin. Vierailin The Bull Temple-nimisessä temppelissä, joka paikallisten keskuudessa tunnetaan nimellä Dodda Basavana Gudi. Hindu-temppelin keskellä seisoo suuri härkä-patsas, Nandi, Hindu-mytologian jumalhahmo ja Shivan uskollinen palvelija. Tavoitteenani on Intiassa ollessani tutustua paikalliseen mytologiaan tarkemmin, ja oppia ainakin pääjumalten nimet, roolit ja merkitykset - joten tästä on hyvä aloittaa!

Härkä-temppelillä sain seuraani neljä paikallista nuorta poikaa, jotka reippaasti tarjoutuivat näyttämään minulle muita paikallisia nähtävyyksiä. Tiesin toki, mikä moisen avuliaisuuden motivaationa oli - pojat toivoivat saavansa avustaan ja opastuksestaan rahallisen palkkion. Alue oli minulle uusi, ja tutustun mielelläni paikallisiin ihmisiin, sekä aikuisiin että lapsiin, joten annoin poikien viedä minut Lal Bagh-nimiseen suureen puistoon jonne olin suunnitellut reissua joka tapauksessa. Poikien historian tuntemus ei ehkä ollut ihan ammattioppaiden luokkaa, mutta seura oli vallan viihdyttävää. Pojat ovat 15-vuotiaita, ja käyvät paikallista koulua Bangaloren Basavanagudi-kaupunginosassa, jossa myös Härkä Temppeli sijaitsee. Kävelimme temppeliltä muutaman kilometrin matkan puistoon, jossa pojat näyttivät minulle puiston vanhimman puun (yli 200 vuotta vanha), Lasipalatsin, sekä Kempegowda -tornin. 

Puisto on todella suuri, ja aika ei yhdellä kertaa riittänyt kaiken näkemiseen, joten sinne täytyy mennä vielä takaisin joku päivä - onneksi se on täällä kotikaupungissa! Maksoin pojille jonkin verran vaivan palkkaa puistokierroksen päätteeksi, ja tarjosin jäätelöt puiston kahvilassa. Faktat näkemieni paikkojen historiasta piti jälkikäteen tarkistaa wikipediasta, mutta seura oli mainiota, ja pojat kertoivat minulle omia näkemyksiään Intialaisesta koulujärjestelmästä, köyhyydestä, sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kaksi pojista haluavat uran armeijassa, yllättäen vain yksi sanoi haluavansa insinööriksi, ja yksi ilmoitti haluavansa uimariksi Amerikkaan, Michael Phelpsin inspiroimana! Toivotaan, että poikien unelmat käyvät toteen - ja että länsimaalaisten turistien rahastaminen puistokierroksista ei tule liikaa opintojen tielle!

Kirjoittelen tätä päivitystä Cochin-nimisessä kaupungissa, Keralan osavaltiossa. Tulimme tänne viikonlopuksi, sillä Jacobin koulukaverilla on sunnuntaina kihlajaisjuhlat täällä! Paul, kyseinen opiskelutoveri, on Amerikassa syntynyt. Hänen vanhempansa ovat kuitenkin Intialaisia, samoin kuin Paulin kihlatun Elsan, joten kihlajaiset vietetään siksi täällä. Häitä juhlitaan sitten parin kuukauden kuluttua Kaliforniassa. Kirjoittelen Cochin-kuulumisia lisää myöhemmin, ja jaan myös kokemuksia ja tuntemuksia Intialaisista kihlajaisjuhlista!