lauantai 29. elokuuta 2009

Ja niin, toivomuksia otetaan vastaan!

Vaikka nautinkin itse kirjoittamisesta sinänsä, kirjoitan tätä blogia kuitenkin enemmän lukijoita kuin itseäni varten :) Näin ollen, otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja toivomuksia sisällön suhteen. Mikäli jotakuta erityisesti kiinnostaa esimerkiksi kouluun hakeminen tai viisumiprosessi, tai joku haluaa erityisesti kuulla enemmän koulusta ja sen eri koulutusohjelmista, pistäkää vain kommenttia tänne!

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Koulureppu on pakattu!

No niin.. Ensin pitää ilmeisestikin pyydellä anteeksi sitä, että olen ollut huono bloggaaja enkä ole päivittänyt blogiani aikoihin. Te, jotka olette käyneet New Yorkissa tiedätte, miten tämä kaupunki vetää ihmisen sisäänsä.. Ja ne, jotka eivät ole käyneet, voivat käyttää mielikuvitustaan. Joka tapauksessa, kuherruskuukausi alkaa olla pikkuhiljaa ohi, ja jokseenkin normaali arki alkaa pian.

Olen ollut täällä nyt noin kuukauden, ja aika on mennyt ihan mielettömällä vauhdilla. Ensimmäiset viikot kuluivat huonekaluostosten, naapurustoon tutustumisen ja yleisen ihastelun ja ihmettelyn parissa. Kävimme Jacobin kanssa myös hieman toisenlaisissa maisemissa Virginian osavaltiossa, Shenandoah-nimisellä luonnonsuojelualueella. Maisemat olivat vehreitä, vuoristoisia ja kauniita, paikka jossa olimme on oikeastaan täysi vastakohta New Yorkille. Vietimme Virginiassa pitkän viikonlopun Jacobin veljen, isän ja mummon kanssa. Paluumatkalla pysähdyimme Washingtonissa, jonne haluan ehdottomasti mennä uudestaan, mutta hieman myöhemmin syksyllä. Washingtonin säätila oli jotain täysin uskomatonta, sään perusteella olisi voinut kuvitella olevansa keskellä päiväntasaajaa. Lämpötila liikkui yli 35 asteessa, ja ilman kosteus oli käsittämätön! On kuulemma hyvin yleistä, että kesäkuukausina Washingtonin ensiapuasemat ovat täynnä lämpöhalvauksen saaneita turisteja, jotka eivät osanneet varautua pääkaupungin säähän.

Ennen Virginian reissua huomasin Facebookin kautta työpaikkailmoituksen koulumme International Student Services -toimiston sivuilla. Koska olen Yhdysvalloissa opiskelijaviisumilla, mahdollisuuteni työskennellä täällä on hyvin rajattua. Ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana saan työskennellä lukukauden aikana 20 tuntia viikossa, kampuksella. En siis voi mennä töihin Starbucksiin, baariin tai kaupan kassalle, vaan työpaikkani täytyy olla yliopistolla. Lomien aikana tuntimäärää ei ole rajattu. Toisena opiskeluvuonna saan työskennellä kampuksen ulkopuolella, mutta toimenkuvani täytyy liittyä siihen, mitä opiskelen. Koska mahdollisuuteni tehdä töitä ovat rajatut, ja pienikin määrä rahaa tulee tarpeeseen, lähetin työpaikkahakemuksen ISS:n toimistoon ennen Virginian lomaa. Sain lomareissun aikana sähköpostitse kutsun tulla työhaastatteluun, joka oli viime viikon torstaina. Perjantaina sain puhelimitse tietää, että olin saanut töitä :) Tittelini on "Student worker", ja työpaikka siis New Schoolin International Student Services -toimisto. Toimisto palvelee koulun kaikkia kansainvälisiä opiskelijoita erilaisissa tilanteissa, antaa neuvontapalveluita, järjestää tapahtumia ja toimii yleisesti kansainvälisten opiskelijoiden tuki-, tapahtuma- ja infopisteenä. Minä teen yleensä varsin tavallista toimistotyötä, olen etutiskillä ottamassa opiskelijoita vastaan ja ohjaamassa oikeaan paikkaan, vastaan puhelimiin, arkistoin, faksaan, vastaan sähköposteihin.. Työ on rauhallista ja leppoisaa, ja työkaverit tuntuvat mukavilta. Suuri osa toimiston väestä on kansainvälisiä opiskelijoita, lukuunottamatta pysyvää henkilökuntaa. Työskentelen kolmena päivänä viikossa, koko vuoden samalla aikataululla.


Tällä viikolla olen vihdoin päässyt tutustumaan uuteen kouluuni erilaisten tapahtumien, orientaatioiden ja infotilaisuuksien kautta, mikä on ollut mahtavaa. Tiistaina meillä oli International Student Orientation, pakollinen orientaatio kaikille New Schoolin kansainvälisille opiskelijoille. New Schoolissa on varsin suuri määrä kansainvälisiä opiskelijoita yli sadasta eri maasta, mikä on hienoa. Koulussa tapaa ihmisiä melkeinpä joka maailman kolkasta. Suomalaisiin opiskelijoihin en ole vielä törmännyt, ruotsalaisiin, tanskalaisiin ja norjalaisiin kyllä. Jostain syystä Suomen lippu on myös aina se lippu, joka puuttuu. Mikä ihme siinä on? Huomasin tämän Washingtonissa lentokentällä, sekä meidän kansainvälisten opiskelijoiden tilaisuuksissa. Washingtonin Dullesin lentokentän katosta roikkuu joka ikisen mahdollisen minimaalisen kokoisen valtion ja ei-valtion lippu, mutta ei Suomen. Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti ja jopa Viro ovat kyllä edustettuina. Ilmeisesti Amerikkalaisten kartoissa Venäjän ja Ruotsin välissä on vain tyhjää, tai Amerikkalaisten mielissä Suomi on yhä osa Ruotsia. En tiedä saanko Suomen lippua roikkumaan Washingtonin lentokentän kattoon, mutta ainakin pidän huolen siitä, että kouluni kansainvälisten opiskelijoiden tilaisuuksissa Suomi on myös edustettuna.

Tiistai-iltana meillä oli vihdoin oman ohjelmani (Master of International Affairs) orientaatio. Paikalla oli senaattori Bob Kerrey, The New Schoolin presidentti, sekä oman ohjelmani opettajat ja professorit, ja tietysti kaikki uudet opiskelijat. Koulussamme on mahdollista opiskella kahdessa eri International Affairs -ohjelmassa. Itse olen "Master of Arts in International Affairs"-koulutusohjelmassa, joka on laajuudeltaan 42 "opintopistettä", eli kaksi vuotta. Sen lisäksi koulussa on tarjolla myös MSC, eli Master of Sciences in International Affairs -koulutusohjelma, joka on laajuudeltaan pienempi, ja hakuvaatimuksena on 3-5 vuotta alan työkokemusta. Master of Arts -koulutusohjelmaan voi hakea ilman varsinaista alan kokemusta, tai vaikka suoraan collegesta.

Orientaatiossa professorit esittelivät itsensä sekä kertoivat hieman kursseista, joita he opettavat. Tällaisen pienen orimattilalaistytön aivot eivät ihan vielä pysty täysin käsittämään sitä, kuinka mahtavia professoreita koulussamme on, ja minkälaista tietoa ja kokemusta heillä on tarjota. Täällä opiskelijat valitsevat kursseja niiden sisällön lisäksi myös pitkälti sen perusteella, kuka professori kursseja opettaa, ja suosituimpien professoreiden kurssit täyttyvät hyvin nopeasti. Kyse ei myöskään ole ainoastaan opettajien kokemuksesta ja opetustyylistä, vaan myös suhteiden luomisesta tällä alalla.

Orientaatiossa myös kaikki opiskelijat esittelivät itsensä. Uusia International affairs- opiskelijoita on noin 130, ja kuunnellessani muiden ihmisten taustoja tunsin sekä ylpeyttä siitä, että tulin valituksi tähän kouluun, mutta myös pienoista paniikkia. Riittämättömyyden tunne iskee aina välillä, mutta se taitaa olla ihan normaalia.

Jokaisella opiskelijalla on oma "Advisor", eli professori, joka auttaa kurssivalintojen kanssa. Suoritamme syyslukukauden aikana 9 creditiä eli kolme kurssia. Ohjelmamme koostuu tietyistä pakollisista "peruskursseista" jotka kaikki opiskelijat valitsevat, valinnaisista kursseista, sekä lopputyöstä. Ohjelmassa on viisi eli suuntautumisvaihtoehtoa, joista jokainen opiskelija valitsee omansa hieman myöhemmin opintojen aikana. Suuntautumisvaihtoehto määrittelee sen, mitä valinnaisia opiskelija valitsee. Suuntautumisvaihtoehdot ovat nimeltään Development, Conflict and Security, Governance and Rights, Cities and Urbanization ja Media and Culture. Harjoittelu ei ole pakollinen, mutta erittäin suositeltava. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden osallistua International Field Program -harjoitteluun, eli kansainväliseen työharjoitteluun. Vuoden 2010 kohdemaita ei ole vielä julkistettu, mutta viime vuoden kohteet olivat Guatemala, Nepal, Argentina, Brasilia, Etiopia ja Senegal. Kansainvälisen työharjoittelun lisäksi opiskelija voivat suorittaa työharjoitteluja New Yorkissa. Harjoittelupaikkoja ovat mm. YK:n eri osastot kuten UNICEF JA UNDP (United Nations Development Program), World Food Program, International Crisis Group, Global Security Institute, International Resque Committee ja Amnesty International. Mahdollisuudet ovat rajattomat, sillä lähes jokainen kansainvälinen järjestö ja organisaatio toimii New Yorkissa. Mahdollisuuksien määrä on hetkittäin jopa musertava, sillä tällä hetkellä haluan vain tehdä kaikkea! On hyvin vaikeaa rajata itseään ja omaa intoaan ja pitää mielessä se tosiasia, että ihan kaikkea ei vain yksinkertaisesti voi tehdä.

Olen ilmoittautunut nyt kolmelle kurssille, joista kaksi on pakollisia ja yksi valinnainen. Pakolliset kurssit ovat nimeltään Global Flows ja Economics in International Affairs, ja valinnainen kurssini on Conflict and Development. Sen lisäksi ohjelmamme opiskelijat saavat ilmaiseksi osallistua kielikursseille, joista emme saa credittejä eli "opintopisteitä". Olen tällä hetkellä kallistunut espanjan suuntaan, mutta mielipiteeni vaihtuu noin tunnin välein. Minulla on tunteja maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin, ja töitä maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin. Opiskelun lisäksi koulu tarjoaa tietysti hirvittävän määrän erilaisia tapahtumia, vapaaehtoistoimintaa, opiskelijaryhmiä, seminaareja, konferensseja sun muita kissanristiäisiä, joihin haluaisin kaikkiin osallistua. Kräh. Rajaaminen on vaikeaa.

Ja sitten.. ne Ihmiset. Kanssaopiskelijat. En tietenkään ole ehtinyt tehdä kunnolla tuttavuutta kovinkaan moneen henkilöön vielä, mutta parissa päivässä olen tavannut monta ihanaa, kiinnostavaa, ystävällistä ihmistä. Kansainvälisten opiskelijoiden joukko on mahtava, sillä me olemme kaikki samassa tilanteessa ja ymmärrämme toinen toisiamme. Amerikkalaiset opiskelijat omassa ohjelmassani ovat kaikki hyvin kansainvälisiä, paljon matkustaneita, avoimia ja ystävällisiä. Opiskelijoiden välillä vallitsee tietynlainen kilpailuasetelma, sillä me kaikki haluamme samoille kursseille, taistelemme samasta rahoituksesta, kilpailemme harjoittelupaikoista ja yritämme tuoda itsemme esiin kymmenien muiden joukosta, mutta ainakaan vielä se ei näy opiskelijoiden keskuudessa. Tällä hetkellä me olemme kaikki samassa tilanteessa ja samassa asemassa, ja luulen, että jokainen on vain vilpittömän innostunut opiskelujen aloittamisesta, New Yorkista ja uusista ihmisistä.

Koulu alkaa maanantaina, ja odotan sitä sekavin tuntein. Loma on ohi, ja nyt on aika palata arkeen, aikatauluihin, normaaliin rytmiin ja opiskelijaelämään. Toisaalta, veikkaan että elämä New Yorkissa ei koskaan tule olemaan arkista tai normaalia, ja termi "opiskelijaelämä" saattaa täällä saada täysin uudenlaisen merkityksen.


Tässä vielä linkki ohjelmaani niille, ketkä ovat kiinnostuneita :)

www.gpia.info International Affairs -ohjelman sivut

perjantai 7. elokuuta 2009

Kuvia ja kuulumisia

Koska nämä ensimmäiset päivät kuluvat hyvin pitkälti vain huonekaluostosten, asunnon siivoamisen ym. käytännön asioiden parissa, en ole päivitellyt blogia hirveän tiheästi. Ei huolta, kunhan elämä täällä pääsee kunnolla alkamaan, lupaan kyllä kirjoitella kuulumisia mahdollisimman usein.

Ikean mukavat miehet toimittivat huonekalut asuntoon keskiviikkona (koska me kaksi emme ikinä olisi saaneet niitä ylös kapeita, vinoja portaita kolmanteen kerrokseen). Huonekalujen saavuttua suuntasimme taas Manhattanille. Tällä kertaa tapasin Jaanan, joka on entinen kollegani Planilta. Jaana muutti viime vuoden elokuussa Costa Ricaan ja on jäänyt sille tielleen, joten edellisestä tapaamisesta on vierähtänyt jo vuosi. Treffien lopputulos oli se, että päätimme Jacobin kanssa, että Things To Do -listalle täytyy nyt lisätä matka Costa Ricaan. Sehän on niin lähellä, että sinne voisi lähteä vaikka viikonloppureissulle, eikö niin.. ;) Jaanan blogiin ja elämään Costa Ricassa voi tutustua osoitteessa www.jaana.whereareyou.net



Tämä viikko on pääasiassa kulunut asunnon parissa. Kämppä on pienenpieni kaksio, mutta tila riittää meille. Tässä huonekalujen kasaamisen yhteydessä olemme myös huomanneet, että sievä asuntomme on erittäin vino! Luulen, että nämä ylimmän kerroksen asunnot ovat ennen olleet ullakkoja eikä niitä ole alun perin tarkoitettu asuinkäyttöön. Asunto on remontoitu hyvin, seinät ovat kauniin valkoiset ja ehjät, lattia on ihanaa puuparkettia, keittiön laitteet ja kaapit ovat uusia ja kylpyhuone myös täysin uusittu, mutta kaikkea alkuperäistä vinoutta remontilla ei ole saatu korjattua. Nyt, kun olemme lopulta saaneet huonekalut jotenkuten pystyyn ja erilaisin patenttiratkaisuin tuettua niin, että ne ehkä myös pysyvät pystyssä, vinous on enemmänkin persoonallinen piirre kuin häiritsevä tekijä. Ja, toisaalta, tällä sijainnilla ja näillä näköaloilla en valita vinoista lattioista.

En ole vieläkään tottunut siihen, että omasta ikkunasta näkyy vapauden patsas (joskin melko kaukana, mutta näkyy silti!), ja että Manhattan on alle puolen tunnin matkan päässä kotoa. Me asumme ihan metroaseman vieressä, joten kulkeminen koululle tulee myös olemaan vaivatonta ja matkustusaika melko lyhyt. Yritän pikkuhiljaa opetalla kulkemaan täällä ilman saattajaa, mutta toistaiseksi tunnen olevani vielä varsin hukassa. Onneksi tässä on vielä useampi viikko aikaa ennen koulun alkamista.




Meidän kotikatu. Brooklyn on täynnä näitä aivan upeita, 1800-luvulla rakennettuja Brownstone-taloja. Ne, keillä on varaa, omistavat tai vuokraavat joko yhtä tai useampaa kerrosta tällaisesta talosta, tai omistavat koko talon katutasosta ylimpään kerrokseen. Me asumme Park Slope- nimisellä alueella, jossa lähes kaikki talot ovat näitä Brownstone-rakennuksia. Kadut ovat myös hyvin vehreitä ja siistejä

Näillä kulmilla kävellessä välillä unohtaa, kuinka lähellä Manhattanin hulina on. Brooklyn on iso alue, enkä ole päässyt tutustumaan vielä kovinkaan moneen kaupunginosaan täällä, mutta meidän naapurusto on pääasiassa rauhallista, vehreää, kaunista ja viehättävää. Ihan vieressä on myös Brooklynin isoin puisto, Prospect Park. Torstaipäivä kului pääasiassa puistossa kävellen. Puisto on mielettömän iso ja kaunis, ja siellä tulee varmaan vietettyä paljon aikaa jatkossakin.

Sää on ollut todella kuuma ja hiostava koko viikon. Viimeksi olin New Yorkissa joulukuussa, enkä ole ennen päässyt tutustumaan kesään kaupungissa. Meidän asunnossa on onneksi hyvä uusi ilmastointi, ilman sitä elämä voisi nopeasti käydä varsin tukalaksi. Lämpötila on liikkunut varmaan noin 27-30 asteen tienoilla, ja ilma on todella raskasta ja kosteaa. Sateita ei vielä ole tullut, aurinko on jaksanut paistaa joka päivä.

Toistaiseksi olen viihtynyt, ja varmasti viihdyn jatkossakin. Vieläkään ei tunnu siltä, että täällä sitä nyt asutaan ja eletään seuraavat kaksi vuotta. Luulen, että sen tosiasian ymmärtäminen tulee viemään jonkin aikaa. Kaikki on vielä niin uutta, että päivät kuluvat nopeasti ihan vain kävellessä ja ympäristöön tutustuessa. On mukavaa, että meillä on nyt aikaa vain asettua ja laittaa asuntoa kasaan, mutta odotan ja koulun alkamista ja sitä, että oma arki ja aikataulut alkavat muotoutumaan.

Tekemisen puute tuskin tulee olemaan ongelma missään vaiheessa. Tottahan se on, että täältä löytyy kaikki mahdollinen jokaiseen makuun. Itse pidän siitä, erityisesti täällä meidän naapurustossa, että viiden-kymmenen minuutin kävelymatkan päässä on sekä suurkaupungin palvelut ja vilkas elämä, että rauhallinen, vehreä keidas, jonne voi sukeltaa silloin, kun kaupunkielämä alkaa ahdistamaan.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ensimmäisten päivien tunnelmia

No, täällä sitä nyt ollaan. Kaksi yötä uudessa asunnossa takana, ja aika monta vielä edessä.
Perille saavuttiin siis sunnuntaina. Alue, millä asutaan, on aivan ihana. Viehättäviä vanhoja "brown stone"-taloja, vehreä ympäristö ja kaupat, baarit, ravintolat sun muut tarpeelliset palvelut ihan kulman takana. Vieressä on myös iso ja kaunis Prospect park -puisto.

Brooklyn on tunnelmaltaan ja ulkonäöltään hyvin erilainen kuin Manhattan. Kadut ovat tietenkin paljon rauhallisempia, eikä ympärillä kohoa tuhottoman korkeita pilvenpiirtäjiä - mikä on itse asiassa ihan mukavaa. Brooklyn on myös täynnä pieniä, ihania kauppoja, persoonallisia kahviloita ja hurmaavia ravintoloita. Sinänsä ikävää asua täällä jokseenkin köyhänä opiskelijana, mutta toisaalta, kunhan tutustuu paremmin paikkoihin ja ympäristöön, New Yorkista voi kyllä nauttia pienellä rahallakin.

Asunto on ihana, valoisa ja siisti. Pieni tietysti, mutta eipä me niin hirveästi tilaa tarvitakaan. Maisema ikkunasta on myös aika mahtava. Onhan se outoa, herätä aamulla ja nähdä omasta ikkunasta vapauden patsas ja Empire State Building. Ei tämä ihan todelliselta kai vielä tunnu. Ainakaan en ole ihan vielä tajunnut sitä, että täällä sitä nyt sitten oikeasti asutaan seuraavat kaksi vuotta.

Eilinen vietettiin Manhattanilla. Tapasin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen Kanadalaisen vaihto-oppilasystäväni Courtneyn, jonka olen tavannut viimeksi Brasiliassa. Ei tuntunut siltä, että edellisestä tapaamisesta on oikeasti vierähtänyt seitsemän vuotta. Illalla tavattiin vielä Jacobin kavereita muutamien olusten merkeissä. Tänään pyörittiin koko päivä Brooklynin Ikeassa (joka on muuten TÄYSIN samanlainen kuin meidän Ikeatkin). Hetkittäin pääsi unohtumaan, että kun astelee Ikeasta ulos, vieressä ei kuljekaan nelostie. Nyt suurimmat huonekalut on hankittu, laitan tänne ja facebookiin kuvia asunnosta, kunhan ollaan saatu tavarat kasaan ja paikoilleen. Pienemmät sisustustavarat, verhot, tyynyt ym. sellaiset haluan hankkia muualta kuin Ikeasta.

Huomenna suunnataan taas Manhattanille, menen tapaamaan entistä Plan-kollegaa Jaanaa, joka asustelee itse tällä hetkellä Costa Ricassa ja työskentelee YK:n alaisella Peace Universitylla. Jaanan oma blogin osoite löytyy myös minun profiilistani.

Koulu alkaa vasta elokuun lopussa/syyskuun alussa. Sitä ennen on jotain yleisiä informaatio- ja orientaatiotapaamisia, joiden yhteydessä myös ilmoittaudutaan kursseille. Käyn varmaan jo ensi viikolla pyörähtämässä koulun toimistolla, kansainvälisten opiskelijoiden täytyy käydä ilmoittautumassa aina ennen lukukauden alkua ja näyttämässä viisumipaperit sun muut viralliset dokumentit koulun henkilökunnalle. Otan kuvia myös koululta, kunhan pääsen sinne asti.

Nyt lähdetään kävelylle Prospect Parkiin katselemaan ihmisiä. Yritän kyllä päivitellä tänne kuulumisia mahdollisimman usein, ja laitan myös kuvia pika puolin!

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Lähtö.

Tässä sitä ollaan, laukut pakattuna, pian lähdössä kohti lentokenttää. Matkalaukkuihin on pakattu se, mitä kaapeista löytyi ja painorajoituksien puitteissa mahtui mukaan. Onneksi tila riitti muumilakanoille ja Pikku Myy-kahvimukille.

Olo on tällä hetkellä hieman outo. Ei tunnu siltä, että olisi "muuttamassa" ulkomaille kahdeksi vuodeksi. Ja enhän minä kahta vuotta ole yhtäjaksoisesti poissa, jouluna olisi tarkoitus tulla Suomeen käymään.. ja jouluhan on jo ihan nurkan takana.

Viimeiset viikot ovat menneet jotenkin sumussa, tekemistä on ollut koko ajan niin paljon ettei itse lähtöä ole ehtinyt juuri ajatella. Hyvä niin. Heinäkuu on ollut ystäville ja perheelle pyhitetty, ja nyt tietysti on sellainen olo, että miljoona "tärkeää" käytännön asiaa on jäänyt tekemättä. Viisumi kuitenkin on passissa, ja asunto odottaa Brooklynissa, joten ei tässä kai mitään ihan elintärkeää ole päässyt unohtumaan.

Lento lähtee tänään Suomen aikaa 14.10 ja on perillä paikallista aikaa neljän jälkeen iltapäivällä. Asunnolla ollaan sitten joskus alkuillasta, kunhan selviän ensin kaikesta paperisodasta ja byrokratiasta lentokentällä. Laitan tänne sitten kuvia asunnosta ja naapurustosta, kunhan ehdin.

Pelottaa. Hieman ahdistaakin. Ja ikävä kirvelee jo nyt. Entäs jos en pärjääkään koulussa, entäs jos tulee liian iso ikävä, entäs jos en tutustu ihmisiin enkä viihdy ollenkaan?
Muistan kuitenkin tunteneeni täysin samalla tavalla kahdeksan vuotta sitten, kun olin lähdössä Brasiliaan. Silloin paniikki oli vielä paljon suurempi. Samalla tavalla tunsin ennen Keniaa. Molemmat matkat ovat sittemmin muokanneet elämääni enemmän, kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma - ja omasta mielestäni muokanneet sitä parempaan. Vaikeinta on se hetki lentokentällä, kun tuntuu, että taakse jää enemmän kuin mitä edessä odottaa. Onneksi lentokentältä saa hyvää tummaa suklaata, mikä lohduttaa hieman.

Nyt ehdin juoda vielä kupin kahvia, ennen kuin lähdemme ajamaan kohti lentokenttää. Matkalla tehdään vielä pysähdys Lahdessa pikkusisareni luona.


Voi elämä. Emma muuttaa New Yorkiin.